torstai 11. helmikuuta 2021

Lisää kaarretyötä kavaleteilla

 Torstaina oli taas pakkasta eikä yllättänyt kun tallilta tuli viesti että pääsisinkö jo ekalle tunnille. Luvassa kuulemma pienryhmäesteitä. Sinne siis. Meidän omaa iltatuntiamme ei ollut.

Olin melko varma että saan eilisen jälkeen uusinnan Senjalla ja näin kävikin. Pakkasta oli n. -16°C enkä tänään ottanut riskiä toppahousujen aiheuttamista istuntaongelmista, joten laitoin kesähousuni. Hyvin tarkeni ratsastaa.

Senja oli pihalla ja näemmä viiden asteen lämpeneminen vaikutti siihen että nyt tilsat irtosivat ilman kamalaa tuskanhikeä. Martingaalista oli vain nysäversio tarjolla, joten ope ehdotti että käyttäisin Laiban martingaalia nyt kun Laiba on taas saikulla. Sitä piti puolestaan lyhentää vatsan alta, jäi silti vähän löysäksi kun reiät loppuivat. Ohjiin tulevia pätkiä olisi taas voinut pidentää. Kummasti unohdin tämän kun tunnin jälkeen tein jalustinhihnoihin lisää reikiä. Jalkkarit olivat tänään taas vikoissa ja tuntuivat pitkähköiltä.

Kasattiin vähän samantyyppiset tehtävät kuin tiistaina. Katsomopäätyyn tuli kellotaulu eli ympyrä kahdeksalla puomilla. Piirroksessa välit olivat 9 metriä mutta ope lyhensi ne kahdeksaan. Alin ja ylin ("6" ja "12") olivat ristikot.

Toiseen päätyyn (tai siis keskelle) tuli kolme kavalettia 9 metrin välein. 3 puomia jokaiselle kavaletille. Vaikka yritin komennella junnuja kantamaan puuttuvia tavaroita niin ainakin kaksi puomia puuttui yhä kun kaikki olivat jo ratsailla.

Hyppäsin opekorokkeelta kyytiin. Onnistuin ninjailemaan vaikka Senja käännähti säikähdyksestä poikittain. Ope puisteli maahan pudonnutta satulahuopaa ja se järkytti Senjaa.

Alkuverkassa en päästellyt vaan hain kontrollia. Ovea ei tuijoteltu alussa, myöhemmin sitten senkin edestä kun siellä oli liikettä tai takit vaihtoivat asentoa. Pahimmillaan tuli nelipistestoppi puhinalla varmaan 30 metriä ennen. Takki oli pudonnut maahan ja selvästi vaani siellä.

Tultiin kavalettilinjaa puomeina ensin ravissa. Humma suorana. Yritin vahtia lapoja ja ope taisi puhua jotakin ulospäin asettamisesta. Sisäistin sen kunnolla vasta loppuverkassa. Tultiin kuitenkin hyvin ja tahdikkaasti. Laukassa tämä oli ensin 9 puomin kaareva innaritehtävä. Ihan käsittämättömän sujuvasti. Sitten kavaletit nousivat ylös ja yhä tultiin aika kivasti. Sujuvampaa mukautumista hyppyihin, kaipaili ope.

Sitten tultiin toisesta päästä ensin puolikas kello eli ympyrä. Suurin ongelma oli oven tuijotus ja siitä jännittyminen. Sain Senjan kuitenkin pysymään joka kerta reitillä eikä tainnut tulla kuin yksi askelvirhe. En ihan pysynyt hevosten suoritusjärjestyksestä selvillä. Mentiin ekana ja kun lopulta odotin että kaikki muut menevät ennen kuin mennään uudestaan niin yksi ei meinannut mennä millään ja moni muu taisi ehtiä mennä jo useammankin kerran.

Lopuksi tultiin koko ympyrä. Esteet eivät nousseet miniristikoita suuremmiksi. Keskeltä maneesia ristikolta seuraavalle puomille käännös tuntui tiukalta mutta seuraavalla kerralla osasin jo varautua ja meni helpommin. Ope käski sujua eteen. Itsestäni tuntui siltä että ilman systemaattista pidättämistä puomit tulevat suuhun ja Senja lähtee heti vyörymään.

Odotellessa tein siirtymiä. Pysähdyksiä, peruutuksia ja laukkaa. Välillä myös ravailtiin hyvät pätkät.

Samat tehtäväkuviot tehtiin molempiin suuntiin (paitsi ravipuomit alkuun vain vasemmalle). Ei mitään kovin ihmeellistä. Tasaista ja sujuvaa. Jos olisin tiennyt että estekorkeus on enemmän kavalettia niin olisin jättänyt turvaliivin pois välistä.

Loppuverkastakaan ei tullut tänään ihanaa vaan hepo yritti yhä makoilla ohjilla. Tunnin aikana tuli onneksi pari hyvää laukkapätkää kun ensin tosissani vahdin lavat avoajatuksella ja sain painoa takaosalle. Mutta ei todellakaan irronnut ilmaiseksi. Epäilen että olen toppahanskojen kanssa vähän hidas. Tänäänkään en vaihtanut kevyempiin hanskoihin.

Senja meni vielä vikalla tunnilla. Purin siis välissä pois.

Ongelmia:
aika paljon ovisäikkyjä
yhä vähän vyöryi

Parannusta:
saatiin tehtyä tehtävät aika siististi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora