maanantai 22. helmikuuta 2021

Valmisteleva koulutreeni eilisiin rataharkkoihin

 Maanantaina oli yhä kylmää, auton mittari näytti -14°C tallille ajaessa. Ei sentään tullut lisää lunta (70 cm jo Oulussa). Ratsukseni sain Senjan ja se löytyi samasta tarhasta kuin eilen eli tie vitosesta. Tarhalistoissa lukee yhä tie 1.

Senjan hoito-ohjeista oli kadonnut maininta takasuojista. Suojat olivat yhä harjaämpärissä. En laittanut niitä ja unohdin kysyä opelta oliko näin tarkoitus.

Tunnille tuli 5 ratsukkoa. Alkuverkat taas vähän humputtelin. Ohimennen juteltiin open kanssa eilisestä rataharkasta. Vaihtoja voi kuulemma estää väistättämällä. Tästä on tainnut olla aiemminkin puhetta mutta olen unohtanut. Unohtui myös kysyä taas että miten.

Alkuverkoissa Senja kauhistui ja pysähtyi pari kertaa. Ehkä maneesin seinälle päätynyt lumi oli paha? En oikein meinannut tajuta että mitä katsoo. Ihan uudessa kohdassa keskellä pitkää sivua. Ope totesi ettei katso vaan Senjalla on päivänsä. En ollut ihan samaa mieltä. Mielestäni se ei ole tuijotellut menninkäisiä.

Tämän päivän tehtävärata piti ihanasti vastalaukkoja ja siirtymiä sisällään. Kentän puolen pitkälle sivulle käynnistä vastalaukka. Siitä takasin käyntiin. Takapäätyyn ympyrä rennolla hevosella ja pitkällä, matalalla kaulalla. Sisäpohkeen ympäri taivuttaen. Raviskan puolen pitkälle sivulle käynnistä myötälaukka. Laukasta käyntiin. Katsomopäätyyn salmiakki. Kavalettipalikat olivat kulmina ja piti kääntää etuosaa kulmissa. Salmiakilla sai myös ajatella suoralla vähän eteen ja kulmaan kiinni.

Aloitettiin ympyrä ja salmiakki käynnissä. Olikin vaikeaa! Ympyrällä matalammalle niskalle. Eikä saa kiirehtiä yhtään alta käynnissäkään. Ikinä. Pysäytä istunnalla (ulko-ohja avuksi jos ei kuuntele istuntaa). Jos ei keskity niin taivutellaan pitkällä ohjalla puolelta toiselle. Eikä saa lähteä kiihtymään tai tuijottelemaan. Jos niin tekee niin pysäytetään uudestaan. Olin ihan liian hidas ja passiivinen alkuun. Taivutus oman sisälonkan ympäri. Ja oma ulkokylki piti pitää jäntevänä. Hetken täsmähiillostuksella parani kovasti.

Tänään kivasti kaikki laukannostot tulivat pyydetysti eikä tullut yhtään vaihtoa. Valmisteluun meni välillä hetki pidempään, mutta kannatti. Alassiirtymät olivat alkuun vähän vyörymistä. Loppua kohti parani kovasti kun Senja muutenkin siirsi painoa takaosalle. Ihan priimaa ei tullut mutta ope kommentoi että yllättävän vähän ravia. Olisikohan joku 3 raviaskelta tullut, mutta käynti oli heti sen jälkeen kuulolla.

Samat kuviot tehtiin siis ensin oikeaan kierrokseen. Päädyt ensin käynnissä, sitten ravissa ja lopuksi laukassa. Sitten vasempaan sama juttu.

Salmiakkipääty oli meille hankala sekin. Olin yhä ihan liian hidas ja refleksinä jäin vetämään jos pidätteet eivät menneet salmiakin kulmissa läpi. Tässäkin onneksi open oikea-aikainen täsmäpalaute auttoi kovasti. Kovin ihanaan ei päästy mutta takaosa toivottavasti lakkasi nakkaamasta käännöksissä ulos. Laukassa ohje oli tehdä käännöksiä välillä käynnissä ja nostaa laukka kääntyessä. Senjan mielestä hankalaa. Vasempaan ehdittiin mennä vain kierros laukassa kun aika loppui. Ope lupasi että jatketaan aiheesta ensi viikolla.

Loppuverkassa oli ihanasti avuilla oleva ratsu! Senja oikeasti kuunteli pienet pidätteet ja jäi odottamaan. Näin hyvään ei olla aiemmin päästy. Tältä sen kai pitäisi tuntua aina alusta asti. Pitää skarpata ja vaatia jatkossa taas vähän tarkemmin. Tästä tunnista olisi luultavasti ollut paljon iloa ennen eilisiä rataharkkoja!

Ongelmia:
molempien kiireisyys
kuski ei vaatinut tarpeeksi tarkasti
taivuttaminen
kulmien ratsastus salmiakilla

Parannusta:
kaikki laukat nousivat oikein
siirtymät laukasta käyntiin paranivat
jäi odottamaan
loppuverkassa ihanasti kuulolla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora