torstai 1. joulukuuta 2016

Kääntöongelmia

Torstain estetunnille sain taas Ressun. Tallille mennessä oli ihana auringonpaiste ja pari astetta pakkasta. Hämärä ehti valitettavasti iskeä niskaan ennen kun päästiin ratsaille. Ratsukoita tunnilla oli 3. Esteitä toisella pitkällä sivulla 3 pystyä ehkä 6 metrin välein. Toisella pitkällä sivulla (tänään keskempänä kenttää) pysty. Päädyissä kavaletit ympyröillä.

Ressu oli käsitellessä täysin kiltti. Olin tunnollinen kuski ja huomasin puuttuvan hokin, ruuvailin sitten uuden tilalle. Taluttaessa oli hidas muttei juoninut omiaan. Ratsailla oli yhä hidas vaikka oli kannukset jalassa. Esteraippa.

Alkuun taivuteltiin ja oli tämänkin ponin kanssa tekemistä ihan kunnollisten volttien ratsastuksessa. Hetki käynnissä ja sitten ravissa. Ei ollut pahinta matamista mutta aika kovasti piti komentaa eikä poni siltikään erityisen reippaasti nostellut jalkojaan. Ravissa tehtiin isoa kahdeksikkoa kentälle. Kavaletteja taidettiin ylittää ensin käynnissä, sitten kahdeksikolla päätyvolteilla ja lopulta samaa tultiin laukassakin. Laukassa poni eteni ihan hyvin. Lävistäjällä kun pyysi raviin niin uusi laukka nousi lähes automaattisesti. Ylitykset ok-, kääntyi kuitenkin. Pääosin pysyi laukassakin.

Tässä vaiheessa tuli ponien vaihto. Sain alleni kääntöongelmaisen Wanesan enkä osannut olla tästä harmissani. Vaan Wane haastoi vielä enemmän. Hämärämmän päädyn voltilla meinasi liirata kavaletista lapa edellä ulkokautta ohi. En suvainnut ja joka kerta mentiin yli, ei kylläkään kovin kauniisti tai tasaisesti. Saati edes laukassa. Mutta yli mentiin. Valopäädyn voltti meni paremmin ja pysyttiin siellä laukassa. Tiedä sitten oliko vasen helpompi kierros vai tämä kriittisesti juuri hieman isompi. Ei meitä ihan helpolla päästetty.

Päivän hyppytehtävät tultiin volttikavaleteilla höystettyinä. Voih! Ensin päätyvoltit ja pitkän sivun pysty. Sitten toisenkin sivun esteet eli kierroksen verran tehtäviä ympäri. Oikeassa kierroksessa hankalasta päästä aloittaen. Eikä vieläkään päästy kauempaa volttia kertaakaan laukassa pysyen. Haasteena oli osua esteille keskelle eikä valua ulkoreunaan.

Lopulta vaihdettiin suunta ja aloitettiin vasemmasta. Kierros ympäri tehtäviä, sitten lävistäjällä suunnanvaihto, voltti ja jumppa vielä toisesta suunnasta. Yksittäinen pysty ja jumpan valoa lähin nousivat kasikymppiin. Melko pikkuruisilta silti vielä tuntuivat. Eka kierros oli sangen hyvä. Toiselle pyysin kuvaajan ja sitten tietysti sohoteltiin huonommin. Laukka putoili eikä paikat ihan osuneet. Kaikesta kuitenkin yli vaikka tyyli menikin hukkaan.

Ei sakkokierroksia vaan loppuverkka. Toivoin kuitenkin vielä että saataisiin tulla toinen voltti kertaalleen kokonaan laukassa ja toivoin open apua siihen. Jostain syystä kuvittelin että tämä olisi helppo nakki. Olin erittäin väärässä! Wane pudotteli raviin ja liiraili lapa edellä karkuun. Yritin kovistella mutta lopulta hyvä että sain laukkaa nousemaan. Ponikin olisi mieluummin poistunut tehtävältä. Vaan lopulta minuuttien taistelun jälkeen kun ainakin kuski rupesi olemaan ihan poikki niin päästiin voltti laukassa! Työvoitto!

Ei ravattu enää loppuun vaan käynnissä kuski sai tasata puuskutuksensa. Ponille ei tainnut olla ihan yhtä rankkaa. Kuski oli ainakin ihan läpimärkä.

Viimeinen hyppykierros tuntikaverin äidin kuvaamana:


Ongelmia:
voltti kavaletin yli laukassa
osuminen keskelle esteitä

Parannusta:
pystyt meni helposti
lopulta selvittiin voltti laukassa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora