keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Väistöjä kahden ohjan tuntumalla

Keskiviikkona kävin vain vikalla tunnilla, sinnekin meinasi tulla kiire. Ratsukseni sain Wanesan, joka oli mennyt aiemmin jo yhden tunnin. Ponin takasesta löytyi haava muttei arkonut jalkaa eikä ollut ep niin hommiin vaan. Vähän säälitti ja mietin että onko se niin kiltti ettei protestoisi vaikka sattuisi. Turvassakin oli joku uusi paukama, joten jätin turpahihnan kukkislöysälle. Ei vaikuttanut mihinkään.

Ratsukoita tunnilla oli 6 ja pakkasta n. -5°C.

Alkuun en ehkä patistellut Wanesaa tarpeeksi. Käynti oli tasaista mutta ravissa ei ihan tullut kahdelle ohjalle eikä pyöristynyt tuntumalle. Yhä vasen ohja meinasi olla liian löysänä. Alkuravien jälkeen sai onneksi ottaa jalustimet kaulalle. Sain asentoni paljon paremmaksi ja kädet paremmin kylkien lähelle.

Tehtiin väistöjä käynnissä uran sisältä uralle. Heti väistön jälkeen piti ottaa raville. Oikea kierros vaihteeksi ensin. Takaosa meinasi jäädä ja sain tästä tajuntaan asti menevän huomautuksen ehkä viidennellä väistökerralla. Pelkkä "pidätä ulkoa" ei kertonut kuskille mikä on vikana. Turhautti. Enkä siis tuntenut takapuoleen missä takaosa menee. Lopulta menin yliyrittämisestä itse mutkalle.

Vasemmassa kierroksessa takaosa pysyi mukana mutta poni väisti onnettoman vähän. Onneksi sain tätä vähän korjattua. Olisin voinut ottaa vielä vähän enemmän kommentteja. Ravivolttailussa olin laiska ja muiden tavoin tuli sitten vähän ylimääräistä käyntiä ja pysähtelyä odotteluun. Wane pysähtyi nätisti ja seisoi hienosti rauhassa kevyellä tuntumalla.

Myöhemmin tultiin väistöjä myös ravissa. Vasemmassa kierroksessa poni meinasi villiintyä ja innostui vähän liikaakin. Meni ainakin vauhdilla sivulle. Väistöstä nostettiin laukka. Nostot oli ilmavia ja laukka ihan asiallista. Eipä siinä taas pahemmin työstetty kun mentiin vain pitkän sivun loppu ja seuraava lyhyt sivu. Oikeassa kierroksessa Wane käänsi päätä mutkalle. Huomasin kyllä mutten saanut korjattua. Ope ohjeisti johtamaan menosuuntaan, itse yritin myös rentouttaa asettavaa eli oikeaa kättä ja se tuntui auttavan. Kaikki laukat nousi myötäisinä.

Loppuraveissa poni oli kiva. Tasoittui aika hyvin tuntumalle mutta halusi selvästi olla kahden ohjan tuntumalla. Voltilla kun käskettiin myödätä sisältä (oikeasta) niin vipsautti turvan kenossa ulos. Vasemmasta ohjasta myötäämällä meni hieman yllättäen kaula mutkalla sisään, odotin jäkittelyä. Ehdottomasti parhaiten tuntui toimivan kun piti molemmissa ohjissa samanlaisen tuntuman. Volteilla yritin muistaa nostaa sisäohjaa ylös. Välillä taisin tiedostaa että oikea käsi tosiaan nousee vasenta mieluummin.

Ihan ok tunti mutta olisin varmasti pystynyt parempaankin jos olisi tullut vähän enemmän kommentteja menomme laadusta. Nyt en ollut itse niin innoissani piiskuroimassa poniparkaa.

Ongelmia:
yrittää muistaa ratsastaa kahden ohjan tuelle
taisin yhä taivuttaa aika puolitehoilla

Parannusta:
väisti ihan ok ravissakin
nosti kaikki laukat myötäisinä ja ihan näppärästi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora