maanantai 5. joulukuuta 2016

Ei vaan kiinnosta

Maanantaina menin tallille Wanesasta haaveillen. Pieleen meni ja pitkästä aikaa sain koulutunnille Kropekin. Ratsukoita oli 5 ja olin mattimyöhäisenä vikana paikalla. Ekaa kertaa värkkäsin ruunalle thiedemanit omaan käyttööni vaikka sillä on ne jo pidempään ollut. Pakkasta oli pari astetta ja kenttä tasainen mutta kovahko.

En ollut kovin motivoitunut tähän tuntiin. Melko pian päädyttiin taas raviin eikä tänään tehty mitään kovin ihmeellisyyksiä. Ehkä osin epätasaisen osallistujiston takia. Siirtymiä käynnistä raviin. Muutamat peruutukset (melko vinoon). Laukattiin kuitenkin kaikki kerrallaankin.

Laukat nousi napakasti ja ohjaus toimi pientä aidoille valumista lukuunottamatta. Tuulenpuuskan lennättämistä tynnyreistä ja tötteröistä Kropek ei sanonut mitään. Käynnissä oli välillä ihan ok. Laukkapätkien välissä rupesi innostumaan ja tarjosi laukkaa pyynnöittäkin.

Jossain välissä rupesin istumaan ravia alas kun sai itse valita. Eihän se pahasti pomppuuttanut muttei heppa kovin kauniistikaan kulkenut. Pää pystyssä viipotti menemään. Kai se ihan hyvältä näytti (en ymmärrä miten), ainakin eteni reippaasti.

Tunnustan että hyvin monesti tunnin aikana pohdin vain että loppuisipa tämä pian. Ehdin siinä loppua odotellessa suunnitella Kropekille alter egon ihmishahmoon. Ai miten niin olisi pitänyt keskittyä siihen ratsastukseen?

Kropek ihmisenä: semmoinen honkkeli mutta vähän mahakas hieman omituinen ja kömpelö vaihto-oppilas, ehkä Ukrainasta. Yhteen kasvaneet kulmakarvat, paksusankaiset silmälasit, amisviikset, kummallinen haju. Niin vahva aksentti että jatkuvasti joutuu kyselemään että mitä eikä siltikään ymmärrä. Tanssiessa talloo vähän aikaa varpaille ja sitten toteaa että viihtyykin paremmin piilopullonsa kanssa että moro.

Ongelmia:
kuski oli epämotivoitunut
oikeassa kierroksessa valuttiin aidalle, varsinkin laukassa
painoi ohjille
taipui huonosti
heilutteli päätä jos taipui
pullahteli
peruutukset meinasi mennä vinoon

Parannusta:
laukat nousi näppärästi
ei säikkynyt tuulen lennättämiä tavaroita
ei ottanut kierroksia kun kaverit rallitteli tarhassa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora