maanantai 26. joulukuuta 2016

Siirtymiä ja voltteja esteillä

Maanantain estetunti oli kahden hengen suokkitunti. Sain aiemmalta tunnilta jatkavan Pikun. Päivällä oli ollut lähes +6°C ja nyt putosi kohti pakkasta. Kenttä oli pikkuhiljaa koppuroitumassa mutta toimi hypyissä vielä hyvin. Ohje oli että kannukset jalkaan ja esteraippa.

Alkutunnista Piku toimi taas yllättävän hyvin. Opellakin taisi olla hyvä päivä sillä saatiin paljon kehuja. Piku tasoittui tuntumalle ja käynnissä ja ravissa oli yllättävän rento ja taipuisa. Laukassa ei samaan päästy vaikka nyt sai pitkästä aikaa pyöritellä ympyröitä ilman pelkoa nurinmenosta. Siirtymät laukasta käyntiin ja takaisin meni open mukaan oikein kivasti. Tulihan sinne ravia ennen käyntiä mutta ei tarvinnut kiskoa ohjista. Kropankäytöstä sain kehuja. Kulmien puskeminen sisään häiritsi itseäni vähän.

Hypyt aloitettiin kaarevalla linjalla vasemmassa laukassa kenotynnyreiltä kavaletille. Alkuun tuli 4 askelta, myöhemmin 5. Piku katseli jalkansa hyvin itse. Eikä pahemmin kolistellut. Oikeassa laukassa tultiin ristikkolinjaa. Siihen tuli alkuun 5 askelta mutta kun Sokeri pääsi neljällä niin venyttiinhän mekin neljään. Kun tultiin sujuvasti sisään niin neljäänkin piti vähän jo jarrutella. Sen Piku osasi tehdä ihan itse eikä ajautunut liian juureen. Valokulmaa lähin este tuli aika äkkiä ja suoristus siihen oli vähän hätäinen. Ristikko oli yhdistelmä ristikkoa ja pystyä, kolmesta puomista kasattu.

Sitten tultiin vielä kertaalleen oikeassa kierroksessa linja ja tehtiin ravivoltti väliin. Tämän jälkeen lopputunti hypättiin vasemmassa. Ensin tehtiin linjalle käyntivoltti. Kelvollista. Ei kamalaa muttei erityisen hohdokastakaan. Toistojen myötä parani. 3 vai 4 kertaa näin. Sitten ruvettiin pysäyttämään välille. Rauhallisen pysähdyksen jälkeen laukka takaisin päälle ja esteestä yli.

Kovin hitaasti en uskaltanut tulla sisään sillä pelkäsin että sitten katoaa säpäkkyys ja kolistellaan ristikolle. Noin puoleen väliin saatiin pysähdykset tulemaan. Toistojen myötä Piku ei malttanut seistä aloillaan kuin hetken ja rupesi sitten hyörimään. Tästä seurasi sakkokierroksia. Hyörinnästä huolimatta laukannosto pysähdyksistä ei ollut kovin energinen. Kertaalleen avitin raipalla muttei siitä ollut huomattavaa eroa. Ehkä kuudennella kerralla saatiin pysähdys pysymään aloillaan. Sillä kerralla hyppy tuli vähän ravisohlauksen kautta mutta mitään ei pudotettu.

Esteet ei tänään nousseet ja pystyristikko oli ainoa esteeksi laskettava. Korkeutta ehkä 70 cm, max 80. Mutta hyvä tunti silti. Loppuravissa Piku oli rennohko ja taipuisa muttei kovin tasainen. Kun annoin ohjaa niin turpa nousi säännöllisesti ylemmäs. Sitten pyysin sen taivutuksella takaisin omalle paikalleen, josta taas hetken päästä nousi. Mutta olipa ratsulla ainakin hiki!

Ongelmia:
laukassa en saanut myötäämään
ei malttanut seistä pysähdyksissä
nostot olisivat voineet olla paljon säpäkämpiä.

Parannusta:
oli sangen rento ja letkeä
ei pudotuksia
siirtymät suht siististi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora