maanantai 21. marraskuuta 2016

Toinen pikkumusta

Estetunnille sain pitkästä aikaa Listran. Aavistukseni ponipäivästä (Wane + Ressu) meni siis ihan mönkään ja tuli pikkumustapäivä (Jussi + Listra). Ei haitannut yhtään. Tamma oli valmiiksi hommissa ja Jussikin jatkoi. Lennossa vaihto siis. Estetunnille tuli 3 ratsukkoa.

Alkuverkassa sai hinkutella voltteja ja taivutella ihan tosissaan. Sitten vielä astetta reippaammin, nenä alas. Kun välillä muistin vähän höllätäkin niin parani. Laukka oli tässä helpoin askellaji ja jotain puolierojakin taisi olla. Kaikesta hinkuttamisesta huolimatta kuulemma aloitettiin hypyt tänään vähän pitkänä. Itse en tätä tietenkään taas huomannut enkä tajunnut.

Oma tulkinta radasta. Minneköhän kakkonen lie kadonnut?

Verkkahyppyinä tultiin kolmosta kahdeksikolla. Laukat vaihtui, eteni ja kääntyi ihan ok. Sitten loikattiin koko rata pari kertaa pienenä. Sitten vähän isompana. Kaarre vasemmassa laukassa kolmoselle oli vaikea kun tultiin vähän suorin vartaloin. Ei saanut kääntää liian aikaisin. Ehkä kolmannella kierroksella piti tulla hitaammin. Esteiden väleissä otin sitten kiinni. Kolmosen ja nelosen väliin tuli nyt suht tasainen 4. Yleensä jäi ahtaaksi. Ykkösen b - c, yhden laukan väli, tuntui ekalla kierroksella pitkältä, sitten usutin jo vähän liikaakin. Paikat oli ok ja välillä aina jokunen pohjassa. Kaikesta silti yli eikä Listra kiihdytellyt omiaan. Välillä oli pohkeelle jopa hidas.

Neljäs kierros tultiin normaalisti ja okserin jälkeen tultiin ykkösen linja vielä toisesta suunnasta. Jollain kierroksella okserille odotin tamman päätöstä että lähteekö kaukaa. Ei lähtenyt vaan töpötti juureen.

Sitten hypättiin suhteutettua jokusen kerran oikealta. Esteet nousi taas vähän. Neljällä tuli ihan hyvin mutta aika paljon piti pidättää välissä. Ope halusi meille myös 3 ja tulihan se. Vielä helposti ja hätäilemättä.

Yhden säpsyn Listra teki tunnin aikana. Siinä oli paljon kaikenlaista kerralla enkä ole varma mikä sen aiheutti. Kavahti vähän sivuun ja pudotin jalustimen. Ei pahempaa.

Lopuksi hypättiin vielä okseria. Näytti jo aluksi isolta ja aina vaan nousi. Lopulta Sokerille riitti ja nousi mustille yhä vaan. Paikkaa ei saanut tuoda liian lähelle ja välillä lähdettiin jo melko kaukaakin. Eipä siinä itsellä ollut hirveästi sananvaltaa. Kohmetuin esteen koosta. Pohkeet kiinni ja kohti. Enkä uskaltanut tuupata tai myödätä ohjaa pois. Odotin että Listra lukitsi esteen ja lähti hyppyyn. Videokamera oli hollilla mutta pelkäsin että kuvaaminen manaa minut esteen joukkoon. Turvaliivikin oli taas jossain reunalla. Haaveilin jo että meille riittää. Silti ope nosti. Kommentti oli ettei ole pakko tulla. Mutta eihän voi hannailla! Kaikesta yli. Vikalla kierroksella okseri oli 111 cm. Eikä onneksi liukasteltu yhtään alastulossa tai kaarteissa.

Loppuraveissa Listra oli aika hyvä. Sangen rento (paitsi mörkökulmassa). Ohjaakin pystyi päästämään pidemmäksi ja silti tamma pysyi tuntumalla.

Ongelmia:
alkuun ei ollut kovin taipuisa
yksi pieni säikky sivulle
kuski ei säätänyt ponnistuspaikkoja

Parannusta:
ei kieltoja eikä pudotuksia
myötälaukat löytyivät hyvin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora