maanantai 28. marraskuuta 2016

Jatkoa poneiluun sekä väistelyä

Maanantaina oli tullut taas talvi. -6°C ja valkoiseksi vetänyt lumipeite. Kenttä oli vähän koppura mutta kaikissa askellajeissa mentiin silti eikä hepat kompastelleet tai liukastelleet. Listaan oli merkattu Limoza/Wanesa. Koska töistä ei meinannut irrota ja auto oli jäätynyt kuutioksi valitsin ratsukseni jo valmiiksi tunnilla olevan Wanesan. Tämä oli muutenkin mieluisampi vaihtoehto kivasti sujuvaan poniputkeen.

Ratsukoita tunnilla taisi olla 4. Ehkä 5? Alun menin talviratsastushanskoilla mutta en saanut pidettyä niillä kunnon tuntumaa. Melko pian luovuin niistä. Nyt alkuravien lomaan tuli kivasti myös käyntipätkiä ja käynnissä poni toimi sangen kivasti. Ravissa oli vielä jäykkyyttä. Hanskojen vaihdon jälkeen ravikin rupesi paranemaan. Jatkoin samalla hyväksi havaitulla metodilla ja kehuin pienimmästäkin. Satoja kertoja tunnin aikana siis.

Laukkoja otettiin taas melko pian mutta nyt en ottanut asiaa niin raskaasti. Jos valmistelin noston hyvin niin nousi suoraan käynnistä. Hätäilemällä itse tuli ravia väliin. Välillä laukattiin osasto kiinni, välillä mentiin pidempiä pätkiä uraa pitkin. Alassiirtymissä sorruin välillä takakenoon. Mutta tuli takaisin paremmin kuin viimeksi vaikkei edelleenkään täydellisesti.

Tänään ajatuskuplani salainen toive toteutui ja tultiin väistöjä. Kuvio oli perinteinen eli käännettiin lyhyen sivun lopusta liian aikaisin eli pitkän sivun sisäpuolelle. Suoristus ja uralle. Sangen loiva väistö eli ei kovin monta askelta. Ensin pari kertaa käynnissä, sitten ravissa. Ope oli kovin tyytyväinen. Hyviä väistöjä, etenkin Wanesaksi. Välillä vähän turpa nousi ja oikeassa kierroksessa rupesi lopulta puremaan kuolaimeen ja käänsi päätä vinoon. Vasemmassa tätä ei esiintynyt. Väistöt tulivat yllättävän hyvin siihen nähden miten nahkeasti hidasti pidätteistä muualla. Mutta väistöjen ajan vapaa kulkeminen uralla oli oikein mainiota. Poni oli rento ja suht lyhyt, eteni, taipui kulmissa, kevyellä kuolaintuntumalla.

Loppuraveissa ei ihan tuohon enää päästy, ehkä keventäminen haittasi. Lopputunnin laukkapätkiä ja loppuravia tuli videolle.

Ongelmia:
laukka oli yhä heikoin askellaji
hidasti pidätteistä vähän heikosti askellajin sisällä

Parannusta:
käynnissä oli sangen tasainen läpi tunnin
väistöt meni Wanesaksi oikein hienosti
oikein kivoja ravipätkiä muutenkin

Laura videoi menoamme lopputunnista:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora