torstai 17. marraskuuta 2016

Sulan maan treenit ja poniputki jatkuu

Torstaina sain estetunnille taas Ressun. Ihan mukavahan sillä on mennä mutta taas kuvittelin että meidän vika kerta meni jo. Ratsukoita tuli tänään tunnille vain 2. Olin huolissani pohjan kunnosta mutta huoli oli aiheeton. Vaikka muualla pihalla oli loskaisaa oli etuosa kentästä hiekalla. Keli oli pari astetta plussalla ja vaikka aamulla satoi niin nyt oli kuivaa. Portin luona oli ehkä viiden metrin lätäkkö mutta muuten kenttä oli kuivakin.

Esteitä kasattiin allaolevan raapustuksen mukaisesti. Lyhyet välit 2,5, pidemmät 6,5 metriä.


Oma näkemys päivän vikasta radasta.
Alkuverkassa Ressu oli taas hieman hidas. Nyt oli pidemmät kannukset mutta esteraippa. Taivuttelu tuotti hyvin hetkittäisiä tuloksia. Tasaista tuntumaa ei saatu. Suoralla edettiin paremmin kuin volteilla.

Hypyt aloitettiin ravissa yksittäiselle pystylle. Neljästi yli ja aika löysää. Sitten tultiin se käynnistä. Taas, pahus. Kevyttä istuntaa piti harjoitella. Tänään tämä ei ollutkaan niin kamalaa kuin aiemmin. Jalat alas, peppu ylös ja mentiin yllättävän tasapainoisesti yli. Ponikaan ei pahasti empinyt, pyrki pikemminkin raville.

Sitten loikittiin laukassa. Yhä piti pysyä kevyessä istunnassa. Kantapäätkin muistui paremmin alas kun ope siitä sanoi. Paikat ei aina ihan priimaa. Este tuli melko pian kulman jälkeen. Ehkä 3 - 4 laukkaa ehti suoristaa, riippuen miten tuli. Yli mentiin kuitenkin aina. Nousi jo tässä esteen kokoiseksi.

Tultiin pari kierrosta hypäten pysty, okseri ja nelosen suunnasta jumppalinja. Kerta toisensa jälkeen vaikeinta oli saada paikka hyvin ekalle kavaletille. Taidettiin kertaalleen hypätä vielä jossain erilaisessa järjestyksessä nuo esteet. Vikalla kierroksella oli sitten kuvan mukainen. Väleissä 2 - 3 ja 4 - 5 piti vaihtaa laukka. Käytännössä siis ravin kautta. Välillä oli pystyn jälkeen muutenkin väärä. Meidän ratakierros oli muuten hyvä. Kavaleteille sulloin askeleet kohdilleen molemmista suunnista mutta vaatihan se töitä. Pystyt oli 90 cm paikkeilla (ei mitattu) ja okserin takapuomi vähän päälle 95. Okserille rohkaisin raipalla mutta käytännössä iskin omaan jalkaani.

Lopuksi tultiin vielä jumppalinja kertaalleen tiukalla sisääntulolla oikealta. Hyvin meni vaikka yhä meinasi jäädä lopusta ahtaaksi. Eikä hypätty esteitä ihan keskeltä. Mutta puhtaasti yli.

Loppuraveissa poni oli rennompi mutten vieläkään saanut sitä kunnolla avuille. Vaihtelin suuntaa ja tein paljon kahdeksikkoja. Pidemmälläkin ohjalla kulki asiallisesti.

Ongelmia:
jumpalle sisääntulo
muutama väärä laukka
ei ollut kovin taipuisa
ravihypyt oli löysiä
jumpalla ei hypätty ihan keskeltä

Parannusta:
ei kieltoja eikä pudotuksia
isotkin esteet helposti
nosti laukat kivan kevyesti ja ylämäkeen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora