lauantai 17. huhtikuuta 2021

Puomisöhellystä

 Lauantaina Äimiskällä oli puomipäivä. Odotin yllätysratsua mutta tuli Senja. Yllätyksenä tosin humma oli aamusta ulkona, taas uudessa tarhassa lantalan takana. Löytyi nopeasti, mutta varustaminen oli hidasta. Likainen hevonen ja kaikki erityishärpäkkeet kylkisuojineen. Senja olisi mieluummin jättänyt kylkisuojan pois ja takajalat heiluivat taas uhkaavasti vatsan alla. Onneksi tehtävät olivat maneesissa valmiina kun päästiin paikalle.

Selkäännousun jälkeen kun ihan tavallisesti nostin jalan satulan siiven eteen ja rupesin kiristämään satulavyötä niin Senja sai jonkun oman säpsyn ja poukkoili omiaan. Ope käski kävellä ensin hetken ja kiristää sitten. Näin tein.

Ovea ei tänään tuijoteltu ja heppa liikkui alkuverkassa ihan normaalisti (puhtaasti). Mentiin lähinnä ravia. Taisin ehtiä ottaa toisen laukan taas vain pikaisesti vastalaukkana. En muista varmaksi.

Tehtävät aloitettiin pitkällä puomilinjalla ravissa. Oikea kierros. 2 askelta joka väliin. Tämä sujui suht tasaisesti. Ainakin kerran tuli ylimääräinen askel väliin eli mentiin liian hitaasti. Tehtiin tässä myös istuntaharjoituksia eli 2 puomia ylitettiin harjoitusistunnassa, 2 seuraavaa kevyessä istunnassa jne. Siinä en ehtinyt enää miettiä askelpituutta.

Linjaa tultiin myös laukassa sekä alas istuen että kevyessä istunnassa. Kevyt istunta oli itselleni helpompi. Vähän hienosäätöä ja linjan jälkeen Senja yritti vähän kiemurtaa molempiin suuntiin.

Sama homma tultiin vasemmassakin kierroksessa. En muista enää aloitettinko vasenkin kierros ravissa. Laukassa päästiin aika kivan kevyelle tuntumalle. Ihmettelin vähän kun piti tulla vielä kerran mielestäni tosi hyvän kierroksen jälkeen. Ehkä ope ei ehtinyt katsoa? 6 ratsukkoa oli tänään ahdasta.

Toiselta sivulta tultiin puomi-kavaletti-puomi, ja toinen samanlainen perässä. Kavaletilta kavaletille oli 17 m. Välissä olevat puomit sekoittivat taas laskuni. Ensin oikea kierros ja väliin piti saada 5 askelta. Ekalla kierroksella lipsahti kuudes. Sitten päästiin viidellä. Senja vaihteli laukkoja vasemmaksi eikä oikein osuttu ponnistuspaikkoihin. Ei ehkä kertaakaan päästy koko linjaa myötälaukassa.

Sitten tultiin neljällä. Ei lähtenyt jalasta eteen ja oli alkuun liian hidasta. Onneksi välikaasuttelu auttoi ja sitten sujui neljällä.

Vasen kierros oli tasaisempi. Tosin ensin tultiin sohelluksella kun askel ei osunut yhtään. Tultiin viidellä ja neljällä. Itseäni jäi kalvamaan että meidän viimeiseksi kierrokseksemme jäi epäonnistunut puolen askeleen kerta. Myötälaukka säilyi paremmin tähän suuntaan.

Lopuksi ope rullasi maapuomit jälkimmäisen kavaletin alle ja sujuttiin vain kavaletit neljällä. Tämä meni helposti ja lopetettiin siihen.

Loppuhölkkäilin hetken eikä seuraavaa kuskia näkynyt vielä. Senja siis jatkoi hommia.

Ongelmia:
kuudella ratsukolla oli tänään ahdasta
apupuomit sekoittivat taas laskuni ja pasmani
paikkavirheitä
vääriä laukkoja

Parannusta:
tarkeni ilman villasukkia
ei tuijoteltu ovea
vasen kierros sujui paremmin
pari pätkää sujui kivan rennolla tuntumalla malttaen

Katja kuvasi videoita lopputunnistamme:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora