tiistai 19. tammikuuta 2021

Älä auta liikaa!

 Tiistaina Äimiskällä oli puomipäivä. Odotin saavani Senjan mutta tänään tuli taas yllätysratsu: Helena. Tamma oli mennyt päivällä yhden tunnin alle ja löytyi sisältä. Tänään päätin kokeilla riskillä enkä laittanut hummaa karsinassa kiinni. Ei lähtenyt karkuun vaan harjaus ja varustaminen onnistuivat hyvin näinkin. Kehitystä!

Maneesissa kannettiin tehtävät paikoilleen ja ope viritteli Helenalle sillä aikaa piuhat. Selättömyyden vähentämiseksi kuulemma. Alkutunnista Helena tuntuikin vielä aiempaa pystypäisemmältä (ja selkä alhaalla kulkevalta). Pitkin ohjin käynnissä tuntui hortoilevan ihan omiin suuntiinsa. Onneksi ravissa ohjautui normaalisti.

Oikea jalustin oli pitkä ja pyöräytin kierteen. Jäi silti rahtusen pitkäksi, mutten jaksanut laittaa toista.

Keli oli viitisen astetta pakkasella ja olin taas ehkä vähän ylipukeutunut. Sinnikkäästi pidin silti paksummat hanskat alkutunnin ajan. Tunnilla oli 6 ratsukkoa.

Alkuun mentiin askellajit läpi. Laukka rullasi hyvin eteen, tosin tuntui kulkevan perä sisällä. Ravissa yritin saada rennommaksi. Vaihtelevalla menestyksellä.

Ensimmäisenä tehtävänä tultiin kolmea puomia ravissa oikealta. Rennosti ja kevyellä tuntumalla yli, oli ohje. Kaksi askelta joka väliin. Lähestyminen oli melko pitkä ja alkuun Helena vähän kiihdytteli kohti. Ei kuitenkaan kolisteltu pahasti. Sitten puomit nousivat toisesta päästä ylös ja tultiin yhä ravissa. Jopa vähän löysästi. Sitten laukassa sama. Ei liian pitkänä sisään. Eikä saanut auttaa liikaa paikkojen kanssa vaan piti laittaa Helena miettimään itse. Tultiin sekä ravirikkosohelluksella sekä siististi laukassa osuen.

Kavaletit nousivat myös kokonaan ylös ja tultiin toisestakin (eli vasemmasta) suunnasta. Tuntui hullulta olla säätämättä jos tultiin miten sattuu. Ope sanoi että liiallinen auttaminen on Helenalle karhunpalvelus. Lopulta tultiin myös lyhyemmällä lähestymisellä ja se meni nappiin.

Ope halusi kiristää Helenan piuhoja ja yritti tulla tekemään sitä. Helena peruutteli karkuun. Onnistui lopulta. Pohdin kuitenkin olisiko onnistunut helpommin selästä käsin.

Lopputunti tultiin 16 metrin suoria linjoja oikeassa laukassa. Ensin taisi olla puomi, puomi ja ristikko. Meille välit olivat hitusen ahtaat mutta ope kehui hyvää toimintaani. Väleissä istunta vähän pystympään ja pidätystä, hyppyihin annoin hyvin tilaa. En ehkä pidättänyt ihan tosissani, mutta yritin tehdä sen nätisti.

Puomit nousivat kavaleteiksi ja ristikko lopulta pystyksi. Keilattiin ihan yllättävän vähän. Ehkä yksi tai kaksi tässä. Kertaalleen ei meinattu mahtua tehtävälle ja tehtiin taas noin kymmenen valmisteluympyrää päätyyn. Ympyröillä tajusin pyytää vähän malttamaan laukassa ja Helena vastasi sangen hyvin.

Humma taisi saada juonesta kiinni ja lopuksi päästiin kavaleteista puhtaasti yli vaikkei askel ihan sopinutkaan. Pysty ylittyi näppärästi reilu 60-senttisenä ja lopuksi jopa 80-senttisenä! Vautsi! Kuskille iski taas hangonkeksinaama.

Olin todella tyytyväinen siihen miten vähän keilattiin sekä siihen, miten hyvin mahduttiin lopulta väleihin. Ihanaa! Helena on niin symppis!

Vähän erilainen puomitunti tänään. Eikä kuskilla tosiaan siksi ollut turvaliiviä. Pahin sydämentykytys tuli kun yksi hevonen poistui maneesista ja kuulosti siltä että ovenkarmit lähtevät mukaan. Oltiin juuri siinä vaiheessa laskeutumassa pystyltä ja seuraavaksi menossa kohti kolinaa. Helena hätkähti ihanan maltillisesti.

Osa muista hepoista otti lisäksi kipinää toisessa päässä liinan päässä pömelöivästä hevosesta. Onneksi ei Helena.

Loppuraveissa Helena kulki jo huomattavasti rennompana ja kauniisti pidemmällä ohjalla matalammassa muodossa. Välikäynneissä nuohosi taas lähes turpa maassa.

Loppuhoidot Helenalla olivat Senjaa helpompia. Pesupaikalla seisoi hievahtamatta eikä nostellut jalkojaan toisin kuin Senja. Ei tullut yhtään hiki, joten sai mennä ulkokarsinaansa nakuna. Itse askartelin vielä jalustinhihnaan lisää reikiä vastaisen varalle.

Ongelmia:
pitkät jalustinhihnat
jokunen pudotus
muutama sohellus kun askel ei osunut
säikkyi lähelle tullutta opea

Parannusta:
ei lähtenyt karsinassa karkuun vaikka hoidin irti
satulavyö ylettyi paremmin kiinni
ei kieltoja
keilattiin yllättävän vähän
myötälaukat pysyivät aika hyvin
mahduttiin aika hyvin väleihin
80 cm pysty nätisti yli
tulin onnelliseksi

Pinja videoi kaksi viimeistä kierrostamme:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora