lauantai 14. marraskuuta 2015

Leiriporukalla hyppimässä kotitreeneissä

Lauantaiaamuna hypeltiin Aaltiksella pienryhmässä, jonka olin haalinut kasaan leiriporukastamme. Olin siis ainoa, jolla oli kotikenttäetu. Ratsutoiveiksi laitoin Jatsin ja Cunamin. Jatsi osui mutta Cunamikin tuli tunnille.

Tänään ruuna ei tullut tarhasta huhuilemalla vaan piti käydä hakemassa. Esteitä maneesiin tuli okseri, pysty ja kavaletteja.

Alkuverkassa herättelin Jatsin liikkeelle. Ravissa tuntui alkuun jäykältä. Nyt yritin taivuttaa huolellisesti. Laukassa spurttasi hienosti pitkille sivuille eikä jyrännyt, sillä kulmaan sai pysäytettyä juuri vetämättä. Itse tunnuin heiluvani laukassa tarpeettomasti.

Hypyt aloitettiin kahdella kavaletilla, niiden jälkeen voltilla kolmannen kavaletin yli ja linjalla okserille. Me lähdettiin vähän soitellen sotaan. Askel ei osunut kavaleteille, vääriä laukkoja ja epämuodostuneita voltteja. Yrittipä kertaalleen hypätä volttikavaletista ohikin. Kun mentiin pelkkä suora linja ilman volttia niin helpottui vähän. Kunnolla rupesi menemään vasta kun esteet nousi.

Sitten tultiin suoria ja kaarevia linjoja. Jatsi meni vauhdilla eikä aina kuunnellut pidätteitä. Sain hyppyjä lopulta sihdattua vähän keskemmäs esteitä kun alkuun mentiin reunasta yli. Muutama puolikkaan askeleen linja tuli mutta ei taidettu pudottaa mitään. Eikä otettu yhtään kieltoakaan. Toki ratsastin varsinkin portille tänään hyvin huolellisesti kummastakin suunnasta.

Esteet oli pääosin pieniä, lopuksi okseri nousi lähemmäs kasikymppiä. 75 tai 80. Helposti meni, keskeltä. Aika hyvin saatiin hypyissä myötälaukatkin alkukankeuden jälkeen.

Oikein kiva hyppytunti. Toki korkeus jäi vähän pieneksi mutta nyt näin.

Ongelmia:
laukan säätely
kavaletit

Parannusta:
ei kieltoja
sain hypyt keskemmäs esteitä
myötälaukat

Aleksei videoi tuntia:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora