sunnuntai 10. helmikuuta 2019

Viikonlopun suosikkiratsu ruuhkassa

Sunnuntaina maneesi oli kahdesta eteenpäin varattu. Eli ennen kahta siellä oli kamala ruuhka. Sinne joukkoon minäkin lähdin Hantilla. Pahimmillaan 6 hevosta paikalla. Yllättävän hyvin silti mahtui. Kävelyt keskellä, uralla suoraan ja päätyihin ympyröitä. Kaikki samassa kierroksessa.

Hantti oli taas alkuun jännittynyt mutta nyt meni vain noin viitisen minuuttia että rupesi rentoutumaan tuntumalle. Samalla narskutus paheni. Ravissa meni taas oma aikansa että rupesi toimimaan siinäkin. Omistaja vinkkasi että pidemmät ohjat voisivat toimia paremmin. Yritin hetken pidemmillä mutta sitten löydettiin minulle ja Hantille kelpaava mitta.

Ravi oli kivan reipasta. Temponmuutoksiin asti ei menty mutta äkkitilanteissa hidasti nopeasti. Eikä kiukutellut muille yhtään.

Ensimmäinen laukka otettiin kaverin vanavedessä. Kävi käsky tyhjentää ura että mahtuvat laukkaamaan. Lopulta me mentiin reippaammin ja tuli muutamat käynnit ja ravit väliin koska reitti olikin tukossa. Toista laukkaa varten pyysin meille uran vapaaksi. Ihanasti muut väistivätkin. Ja kun en malttanut lopettaa kahteen kierrokseen niin sitten suhautin vielä muutamasta välistä että saatiin laukattua vähän pidempi pätkä. Taisin olla kevyessä istunnassa ja meni reippaasti. Kuitenkin hallitusti.

Humma hikosi taas itsensä märäksi. Laukkojen jälkeen toimi ravissa sen verran kivasti että ajattelin että tämä riittää. Menin vielä hetken käyntiä ja pyysin venyttämään tuntuman perässä pidemmälle kaulalle. Onnistui ihan ok.

Suunnittelin meneväni taluttamaan loppukäyntejä pihalle. Mutta kaveri rupesi loikkimaan luultavasti tarhattavien hevosten takia. Hantti meni tästä vähän kierroksille. Enkä ollut varma ettei loikkaa ylitseni. Lähdin siis suosiolla talliin. Sitten taktinen virhe ja karsinan ovi jäi auki siksi aikaa kun rupesin purkamaan varusteita. Olin avaamassa satulavyötä kun toinen hevonen tuli käytävää pitkin. Ei siinä ehtinyt paljon kissaa sanoa kun Hantti hyökkäsi tämän päälle. Pidin ohjista kiinni muttei paljoa hidastanut. Hantti puraisi ja kaveri potkaisi takaisin. Myöhemmin huomasin että hokista tuli osumaa polven yläpuolelle. Siitä sitten henkilökunta hätiin ja Hantti jalkapesulle. Minä syötin leivänkannikoita että keskittyi olemaan. Ihmisille ei käynyt onneksi mitään mutta harmitti siltä että huolimattomuuteni aiheutti tällaista. Enkä tosiaan mistään aiemmasta käytöksestä arvannut että saattaisi jotain tällaista tehdä. Minulle oli kiltti alusta loppuun.

Tästä ei onneksi seurannut mitään pahempaa ja toipui pian takaisin kuntoon.

Ongelmia:
takakavioiden puhdistus
kompasteli ravissa muutaman kerran

Parannusta:
rennompi ratsain

Olin sen verran mukavuudenhaluinen etten lähtenyt ratsastamaan Rosaa ja Rinjaa enää kentälle räntäsateeseen. Pohjakin vaikutti liukkaalta. Mieluummin kävin katsomassa maneesissa estevalkkoja. Näin viikonlopun hevossaldoksi tuli 10 ratsastusta, joista suurin osa jäi jonkin verran alle tuntiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora