lauantai 9. helmikuuta 2019

Loppujen lumien putoilu

Päivän neljäs ratsu oli Rosa. Hantin ja Rosan välissä autoin taas vähän tarhailuissa. Sitten laittamaan Rosaa. Hoitaessa oli kiltisti. Laitoin Rosallekin korvahupun putoilevien lumien varalta. Maneesissa oli 3 ratsukkoa samaan aikaan.

Itsevarman Hantin jälkeen Rosa tuntui tuijottelijalta kun vähän kartteli katsomopäätyä. Rosa otti tunnin aikana myös muutamat pikkulähdöt lumista, pari askelta laukkaa suoraan eteenpäin, ei yhtään paha.

En tehnyt Rosan kanssa mitään ihmeellistä. Parit väistöt, taisin mennä vähän avokkeja (avotaivutuksen tapaisia liikkeitä) ja siirtymiä. Aika tasainen, ei vyörynyt pahasti eikä painanut käsille. Oli silti vähän etupainoinen ja matala. Vauhtia ja aktiivisuutta oli aika sopivasti. Sai säädeltyä. Toki oli ensimmäistä kertaa tänään sellainen olo että menen oikeasti koulutetulla hevosella itsenäisesti ja laukkakin sekä säätyi että ohjautui. Suht tasaista.

Opettaja olisi ollut kova, vähän meni humputteluksi. Punainen lanka puuttui enkä ehkä vaatinut tarpeeksi.

Ongelmia:
Rosa vähän säikkyi lumien putoamista
vähän etupainoinen

Parannusta:
aika tasainen
ei painanut käsille

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora