torstai 2. kesäkuuta 2016

Tapeltu suosikkiruuna ei säväyttänyt - lehmälaitumella

Torstain iltapäivätunnille sain hevosjaossa Cookien. Kirjava ruuna on aiheuttanut ehkä eniten omimishaluja muiden kesken. Tämäkin näytti kyllä mielenkiintoiselta testata. Niin olisi ollut myös Dover (kiituri), joka jäi nyt kokematta.

Cookie oli alkuun jopa vähän tylsän tasainen. Kaikesta meni yli. Tälle miinukset evästely-yrityksistä. Aika pitkään meni ennen kuin lopetti yrittämisen. Vaikka pidin tiukassa kurissa.

Esteet aloitettiin perinteisesti tukilla ja vesitehtävällä. Sitten kaksi syvän veden sivusta sekä delfiini toiseen suuntaan. Tämän jälkeen taas pikkuveden risteykseen kaivon luo ja siitä punamustalla metsään ja siellä alashyppy. Metsässä risua, tukkia ja avaimenreiällä ulos. Kukkulalla perinteiset 3 puhelinpylvääseen lopettaen. Ei ympyrää vaan pelkkä muuri ja siitä karattiinkin sivuraiteille.

Käveltiin tietä pitkin, laukattiin yksi ylämäki, tultiin traktorin ohittamiksi ja lopulta mentiin lehmien joukkoon laitumelle. Laidunpätkä oli hauska kun edettiin monta hyppyä hyvällä sykkeellä. Ylös ja alas ja tukkeja. Erikoisin oli sähkötolpan alle rakennettu.


Cookie rupesi pikkuhiljaa lämpenemään mutta pysyi näpeissä.

Lopulta käveltiin takaisin mistä lähdettiinkin ja jatkettiin hyppyjä siitä. Sarja ok yhdellä. Hautatehtävä ok. Väliveteen mentiin aika isolla loikalla. Sitten risuja, toinen vesi tehtävineen ja oikealle. Alapellolla otettiin vielä 3 hyppyä. Siinä rupesi olemaan jo vähän jarruongelmia. Ei kovin herkästi tullut takaisin. Sitten ison veden kautta pois. Tietysti keskellä vettä rupesi vetämään suoni ensin toisesta, sitten toisesta jalasta ja jalat oli pakko suoristaa eteen. Pysyin kuivana.

Cookie oli ihan ok mutta vähän turhankin tasainen. Näistä hevosista suosikkilistalle vasta sijalle 4 Shannonin, Cappaghin ja Kaluhan jälkeen ennen Rockya.

Ongelmia:
yritti syödä

Parannusta:
lopuksi kuumahti hyväksi
tosi mutkaton

Videolla 45 hyppyä:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora