maanantai 27. kesäkuuta 2016

Pikkuponin pyörittelyä ja pinkomista

Maanantai-iltana ehdin pitkästä aikaa Mallulle hyppäämään. Ei hirmuisesti yllättänyt että ratsukseni oli jaettu Ressu. Kiva että pääsin vielä tämänkin viikarin kyytiin ennen kuin se myydään. Poni oli saanut violetit ohjat kun puri aiemmat poikki. Hoitaessa oli asiallisesti.

Pihalla satoi edelleen vettä enkä jaksanut laittaa sadevaatteita. Lämmintä +14°C. 4 ratsukkoa.

Alkuverkassa hiillostettiin poikkeuksellisen paljon. Eteen, ulkotuki, taivuta. Olin ihan puhki mutta poni kyllä paransi menoaan ja myötäsi hetkittäin. Alkuun hölkötteli vain nenä pitkällä. Saatiin oikein erikoisrääkki kun muut päästettiin käyntiin ja me vain voltattiin ravissa. Laukkaverkka ei onneksi ollut yhtä pitkä. Kaikista innokkain oma eteneminen ponilta puuttui. Tälläkin pärjättiin. Kevyempää istuntaa kaipasi ope. Ressu yllätti ja vaihtoi laukan helposti kun vaihdettiin suuntaa.

Kaipasin hetken hengähdystä mutta lähes samantien ruvettiin tulemaan ristikolle. Tallille oli tullut kaksi uutta oikein pitkää puomia, kai 4 m. Paikat ei alkuun olleet kovin hyviä mutta yli mentiin. Sitten pystynä ja toisesta suunnasta myös.

Rata tultiin ekalla kerralla kolmella esteellä eli viidellä hypyllä. Vasemmassa leveä pysty, siitä jumppasarjalle (3 metriä, pysty, okseri, pysty) ja lopuksi tynnyrit. Selvitettiin siististi ja helposti. Myötälaukatkin löytyi aika hyvin. Patistelin aika paljon eteen ja ope kommentoi poikkeuksellisesti että vähempikin välttäisi.

Toiselle kierrokselle lisättiin perään vielä jumppa toisesta suunnasta ja eka uudestaan. Ekan edessä oli yhä askeleen päässä maapuomi. Esteet nousi vähän. Nyt mentiin vähän veltommin. Ekalla jumpalla taidettiin pudottaa okseri. Toiseen suuntaan poni loikkasi tasaokserin hienosti yli. Puomille ei oikein meinattu osua. Muuten ok.

Sitten hypättiin pitkää pystyä yksittäisenä molemmista suunnista. Yhä apupuomin kanssa. Sangen monella kierroksella este näytti isolta ja nousi aina vaan. Oli se vähintään metriä lopuksi oikeasta kierroksesta. Vasemmasta loikattiin sitä ensin jättiristikkona, ei ongelmia. Paitsi puomille osumisessa edelleen. Mutta poni meni yli. Jos ei askel sopinut tai laukka riittänyt niin ravista sitten. Pystynä nousi taas metrin pintaan. Kerran pudotettiin mutta muuten puhtaasti yli. Oma mukautuminen hypyissä ei ollut ihan sitä mitä olisin halunnut. Kertaalleen satulan takakaari iski takalistoon kun en ollut hypyssä mukana.

Loppukäynnit käytiin maastossa. Eipä Ressu oikein meinannut pysyä muiden vauhdissa. Alkumatkan oli siivosti, lopussa puskat rupesivat houkuttamaan evästykseen.

Kaarrossa poni yritti vähän hyöriä, samoin jalkojen kylmäyksessä. Mutta sama auttoi kuin Sokerille. Tiukasti kertoi että tässä seisot ja näin on hyvä. Sitten oli ihan rauhassa aloillaan. Hieno poni!

Ongelmia:
tuntui vähän löysältä
oma mukautuminen hypyissä ja ohjien anto

Parannusta:
kaikesta yli vaikka ravissa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora