torstai 30. kesäkuuta 2016

Helppo ja mukava derbypäivä

Torstaina pelkäsin taas koko päivän että sataa. Vähän satoikin mutta jatkettiin silti maastoesteiden parissa. Keli oli puolipilvinen +22°C. Alku ei luvannut kovin hyvää kun Lida ei meinannut ohjautua pitkin ohjin ollenkaan. Vietti vain portille ja luikersi.

Verkassa oli vähän hidas. Verkkaesteet oli pikkuisia ja hypättiin ne laukan lomassa. Muutamia vinohyppyjä ristikoille. Kertaalleen hyppäsin ennen hevosta kun raippakäsky ei auttanutkaan.

©Jenna

Maasto-osuus aloitettiin menemällä yksi kerrallaan 4 hyppyä kentän ympäri. Ennen ekaa pysähtyi hetkeksi tuijottamaan puskien ihmisiä mutta meni siitä sitten suorilta yli. Muut ok.

©Jenna
©Jenna
Sitten tultiin koko rata vuorotellen. 2 kierrosta. Ekalla kerralla oli pientä epäröintiä mutta tuli kaiken aika nätisti. Toisella kierroksella esteet meni varmemmin mutta ponnistuspaikat hukkui. Kapea tuli alas. Osasin kuitenkin eilisten videoiden avulla korjata oman mukautumiseni laavulle ja pidettiin se ylhäällä.

©Jenna
©Jenna
Oli kivaa ja helppoa. Eikä edes jännittänyt! Nyt Lida tarjosi sitä menoa, jota odotin eiliseltä.

©Jenna

Loppukäynnit käytiin poikkeuksellisesti pellolla. Muut hätäilivät kovasti voiko Lida olla ekana tai vikana mutta halusin harjoitella. Hienosti meni edeltä pellolle. Siellä sattui vähän säikähtämään käynnistynyttä moottorisahaa mutta se oli ihan luonnollista. Eikä edes osuttu Eetun kankkuun vaikka vähän lähellä saattoi käydä. Takaisin tuli rauhassa letkan vikana. Vaikka sitäkin muut kyseenalaistivat kovin.

Ongelmia:
pari pudotusta
vikan kierroksen paikat oli huonompia

Parannusta:
Lida pääsi vauhtiin
ihanan helppoa

Meidän menoamme:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora