torstai 1. lokakuuta 2015

Kenkä- ja maastoutumisongelmia suhteutetuilla väleillä

Torstaina hypättiin jo puoli neljältä ratsaille. Vihdoin Lidalla valoisalla esteille. Mennessä meinasi vähän sataa mutta tunnin aikana oli puolipilvistä. Lämmintä n. +12°C. T-paita ja fleece turvaliivin alla oli rahtusen liikaa.

Alkuverkat tehtiin rauhassa omaan tahtiin. Lida oli hieman hidas sekä liikkeissään että etenemään. Vähän jännittynyt mutta muuten eteni pohkeesta, säilytti laukat aika hyvin ja kääntyi. Kulmaakaan ei tuijotellut kuin semipahasti.

Hypyt aloitettiin kentän keskellä olleelta ristikolta. Kahdeksikkoa ympäri ja vaihdot. Ekat 3 hyppyä laukat vaihtui. Myöhemmin vasemmasta oikeaan jäi vaihtumatta. Lopulta sekin taas onnistui.

Seuraavaksi tultiin ehkä ekaa kertaa kentällä keskilinjaa: puomi, 2 laukkaa ja okseri. Suunta vaihtui joka hypyn jälkeen. Yhä osa vaihdoista jäi tulematta. Este nousi aika äkkiä. Pelottavan isona sössin taas ekan lähestymisen. Ei osuttu puomille eikä ponnistuspaikkaan. Lida loikki silti pudottaen yli. Seuraavalla kerralla uskalsin jo ratsastaa kun luotin siihen että päästään yli. Niin päästiin ja laukkakin vaihtui. Tuijottelu paljasti okserin olevan metrissä. Jotenkin se oma ratsastus vain koomaantuu kun jännitän esteen kokoa. Lisää siedätystä.

Sitten luvassa oli rata täynnä suhteutettuja linjoja. Jee! Kuvaajakin löytyi. Esteetkin oli kivan isoja heti alkuun. Ennen omaa vuoroa ajattelin että tasainen rytmi ja odota hyppyjä. Muistin tämän ensimmäiseen kulmaan asti. Rata meni tosi hankalasti. Ei päästy paikkoihin vaan ajauduttiin joka esteelle ihan pohjaan. En ollut ihan varma että olinko se minä vai Lida.

Johonkin väliin tultiin keskilinjan pystylle ihan juureen. Lida pysähtyi ja hetken empimisen jälkeen hyppäsi paikaltaan yli. Esteen jälkeen jatkettiin eri suuntiin ja muksahdin alas. Pää taas viimeisenä kenttään kunnon piiskaliikkeellä. Estekin putosi. Vauhti oli niin nollissa että jotain toimenpiteitä tarvittiin. Syyksi paljastui heiluva toinen takakenkä. Se kiskottiin irti ennen toista kierrosta. Tämän jälkeen hypättiin rata uudestaan ja Lida eteni innokkaammin. Yhä tosin sählättiin ja pudotettiin paljon. Viimeisen linjan pysty ylittyi nyt ok mutta okseri ei. Lida kielsi ja hyppäsin joukkoon. Taisin koomailla ja tuupata. Ihan hyvä että Lidaltakin löytyy vähän itsesuojeluvaistoa eikä aina mene. Läheltä piti etten onnistunut hyppäämään puomien väliin puhtaasti. Potkaisin kuitenkin jalallani tolppaa sen verran että takapuomi putosi.

Sakkokierroksella hypättiin ilman okserin takapuomia. En muista hypättiinkö vielä okserinakin.

Suosikkitehtäväni laukansäätely mutta tänään askelmäärät oli hukassa. Kauhistelin isoja esteitä enkä osannut ajatella säätöä.

Ongelmia:
isot esteet pelotti kuskia
heiluvat takakengät
ponnistuspaikat hukassa
kuski ei pysynyt kyydissä
Lida kielsi
ei jäänyt kovin voittajaolo

Parannusta:
päästiin alkutunnista metrin okserista puhtaasti yli
tehtävä oli kiva

Pätkiä tunnista:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora