lauantai 24. lokakuuta 2015

Päivän hasardiratsuksi tuli Jatsi

Lauantaina Aaltokankaalla oli koulukisat. Niilo oli ykkösvalinta kisaratsuksi mutta kakkosratsua pohdin pitkään. Lopulta parempia ideoita ei tullut niin lähdin Jatsilla. Ei suorituspaineita, lähdettiin pitämään hauskaa. Ratana helppo B:0 ja saatiin kunnia aloittaa.

Verkassa ruuna oli alkuun aika jäykkä. Vaan parani pikkuhiljaa. Käynnissä pyöristyi ja ravissakin tuli hyviä pätkiä. Ei juossut alta vaan tuli pidätteistä kivasti takas. Ravissa oli hyvin säätövaraa. Laukka oli odotetusti kaahausta ja voltit kanttailua. Tosin yritti vähän pyöristyä hetkittäin laukassakin. Verkassa voltit oli vähän isoja. Lävistäjiä ei taidettu juuri edes tehdä. Taivuttelin ja tein siirtymiä.

Radalla oli suht tasainen ja kuuliainen. Tehtiin rikoton ohjelma mutta jälkimmäinen keskilaukka putosi tosi aikaisin pois. Laukkojen jälkeiset ravit oli aika tasapainottomia. Numeroita oli vitosesta kuuspuoleen. Laukkavolteista tuli kiltisti 5,5 vaikka olivat mielestäni aika kaameita. Parhaat kohdat oli ravivoltti oikealle, 3 askeleen käyntisiirtymä ja lopputervehdys. Heikointa keskilaukka ennen loppua.

Jatsi oli jopa yllättävän tasainen. Toki laukka tarvitsisi vielä paljon työtä mutta kai tuosta tunnisti mitä yritettiin esittää. Osan voi pistää myös kuskin piikkiin kuten kolmikaarisen hieman vajaat taivutukset. Myöhemmin esitin samat vajaat taivutukset Niilolla.

Tulos oli yli odotusten 57,200 %. Kai tällä voi väittää Jatsin olevan B-tasoinen.

Tältä se näytti:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora