sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Yllätys"este"tunti

Sunnuntaina menin iltapäivästä tunnille. Pohdin että ratsuksi tulee Niilo, Cunami tai Jatsi. Cunamihan sieltä osui. Laskin listasta että 7 ratsukkoa. Vasta kun tuntikaveri kysyi että onko joku rakentamassa esteitä, selvisi että hypätään. Kyllähän se siinä listassa luki mutten ollut huomannut. Turvaliiviäkään ei ollut mukana. Nyt en enää yhtään ihmetellyt että sain Cunamin.

Esteitä maneesiin tuli päätyihin kaksi kavalettia ympyrän kaarille 2 ja 3 laukan väleillä. Keskelle lävistäjälinjoille kaksi okseria.

Cunami tuntui tänään vähän kiemuralta. En oikein saanut siihen otetta. Laukat nousi helposti ja kun kaveri lähti edessä laukkaan niin ruuna otti vähän sivuloikkaakin. Ennakoin tämän niin hyvin että jäin pohtimaan että aiheutinko sen itse. Laukassa sai mennä aika haipakkaa että ruuna liikkui open mielestä tarpeeksi.

Tehtävät aloitettiin yksitellen vasemmassa kierroksessa laukkavoltilla puomien yli. 3 askelta väliin. Siisti suoritus. Toisella kerralla puomit nousivat toisesta päästä ylös ja liirattiin jälkimmäisestä ohi ohjausongelmien takia. Sitten oikeassa kierroksessa sama, 2 laukkaa väliin. Ensin maassa ja sitten toisesta päästä nostettuina.

Päivän rata meni niin että ensin tultiin oikeassa kierroksessa ympyrä nyt ylhäällä olevilla kavaleteilla. Sitten hypättiin lävistäjällä pysty ja laukka piti vaihtaa. Toisessa päädyssä kavalettiympyrä vasemmassa kierroksessa ja lävistäjällä pysty.

Eka kierros ei ollut kovin häävi. Cunami hyppäsi pystyt mistä sattuu. Ekalle lähti kaukaa ja tokalle otti miniaskeleen. Odota hyppyä. Välissä taidettiin taas liirata yhdestä kavaletistakin liian kovan vauhdin ja myöhään vaihdetun laukan takia ohi. Kiihdytteli siis esteiden jälkeen. Pystyillä oli korkeutta n. 60 cm.

Toiselle kierrokselle pystyt nousi oksereiksi, korkeus pysyi yhä kuudessakympissä. Yhä vähän epätasaista ja oltaisko taas menty samasta kavaletista ohi. Ensimmäinen laukka taisi taas jäädä vaihtumatta, jälkimmäinen vaihtui. Ponnistuspaikat oli nyt paremmat mutta ensimmäisen nykäisyhypyn jälkeen ruuna oli vähän varovaisempi.

Päivän hyppymäärä oli siis sangen olematon. Olisin kaivannut paljon lisää toistoja. Korkeuskin oli jättiratsulleni naurettava. Tunnin jälkeen kysyin opelta että voiko opettaa mut hyppimään seuraavissa kisoissa 90. Vastaus taisi olla että helposti. Jee!

Ongelmia:
tuntui että alisuoritin
ohimenot kavaleteista
kiihdyttely esteiden jälkeen
ennustamattomat ponnistuspaikat
vähän kiemura ratsu

Parannusta:
esteistä empimättä yli
ei tuijotellut mitään

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora