maanantai 19. lokakuuta 2015

Sokerikin lennokkaana esteillä

Maanantain hevoslista yllätti. Estetunnille ei tullutkaan Ressua vaan Sokeri. Tammalla oli päiväheinät tarjolla, joten ei jaksanut yhtään äkäillä harjaamisesta tai satuloinnista. Kentälläkään ei mulkoillut vyön kiristystä. Ratsukoita tunnilla oli 4. Kelinä pilvinen +6°C. Kenttä aivan loistavassa kunnossa.

Alusta asti Sokerilla oli sangen hyvä energia eteen. Kulmissa meinasi sitten kaatua sisään. Yritin taivutella sisäpohkeen ympäri. Uutena ongelmana yritin tämänkin kanssa siirtää sisäkättä harjan väärälle puolelle. Eihän se auta ja tiedän sen. Mistä lie moiset erheet tulevat? Laukassa taivuttelu onnistui aika heikosti.

Hypyt aloitettiin ravissa. Sokeri oli innoissaan menossa. Alkuun venytti kuonoa pitkälle alas kohti estettä. Vaan mukisematta silti yli. Laukassa tultiin reippaasti. Sama kuin Ressulla ja Pönällä. Tarvitsi vain päästää. Erikoistavarat esteiden alla ei haitanneet. Kaarteissa piti olla tarkkana. Heti kun vähän ajatteli kääntämistä niin oltiin käännytty jo. Alkuun siis ei ihan osuttu linjoille mutta kun opin korjaamaan tämän niin päästiin kivan suoraan.

Tultiin pohjille muutama kolmen linjan kierros. Tötsäpysty oikeasta kierroksesta oikeaan jatkaen, kolmen pystyn innarisarja (3 m välit) ja vasemmalle 1 laukan sarjalle. Tie oli vähän kuin koko kentän kokoinen kaksikaarinen kiemura.

Rata hypättiin tänään kahdesti. Yksittäinen marimekkopysty vasemmalle, okseri, oikealle ja aiempi kolmen tehtävän homma loppuun. 8 hyppyä siis. Ekalla kierroksella korkeus oli ehkä n. 60 - 80 cm. Toiselle kuulemma nousi ysikymppiin. Muutaman hypyn yritin hypätä ennen Sokeria ja jokunen putosi. Mutta tamma eteni hyvin, otettiin pääosin myötälaukat ja jumpalla nosteli jalkansa hienosti yli. Hankalimmat kohdat saatiin sakkona. Yksi ampaisu tuli ja mielestäni se oli vaan niin hauskaa etten tajunnut pidättää niin huolellisesti kuin olisi pitänyt. Eihän niistä esteistä puhtaasti pääse jos sinkoaa kohti. Mutta saatiin korjattua ja olin tuntiin oikein tyytyväinen. Taas heppa esittää kotona hienoa menoa ja pohdin että Sokeri voisi olla kisoissa hieno. Vaan ei ole, se on jo kokeiltu.

Meille ei nostettu enempää mutta Listra sai loikkia 130 cm okserin.

Loppuverkoissa rupesin vähän saamaan taivutuksia läpi. Toki yritin keskittyä niihin kovasti jo radoillakin. Loppukäynnit käytiin maastossa.

Ongelmia:
kuski yritti välillä hypätä ennen ratsua
kulmien kanttailut
yksi spurtti
taisi pukittaakin kerran alkutunnista
sisäkäsi yritti mennä harjan yli

Parannusta:
ei tuijotellut esteitä
kaikesta helposti yli
myötälaukatkin löytyi pääosin oikein

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora