lauantai 31. lokakuuta 2020

Nössömpi uusinta erikoisesteillä

 Lauantaina menin taas yhdentoista tunnille, tällä kertaa luvassa oli esteitä. Keli oli pari astetta pakkasella. Välillä tuli vähän lunta ja lopuksi vettä. Ratsukseni oli jaettu taas Senja ja heppa oli jo edellisellä tunnilla hommissa. Luvassa jatkoa erikoisesteiden kanssa. Meidän tunnillamme oli kivasti vain 5 ratsukkoa vaikka 8 pitäisi olla.

Kapea.
Pikkuisen laidasta.
©Hanna Moisanen

Senja oli ekalla tunnilla sangen vauhdikas eikä kuulemma katsellut esteitä. Itselläni meno oli rauhallisempaa mutta tuijotti esteitä enemmän. Ehkä pitäisi vaikuttaa hevoseen enemmän?

Alkukäynneissä taivuttelin pitkällä ohjalla molempiin suuntiin. Senjan mielestä hankalaa ja vaivalloista, varsinkin oikealle. En saanut erityisen taipuisaksi. Laukat vaihtuivat pyynnöstä. Ravailin johdehärpäkkeiden vierestä ja Senja kehtasi tuijotella niitä tarpettoman paljon.

Tunti oli sangen samanlainen kuin torstaina. Ensin laukkapuomeja ympyrällä, sitten esteet erikseen ja lopuksi rata. Puomiympyrä meni nyt paremmin kuin viimeksi. Yhä pari kertaa miten sattuu mutta suurin osa ok.

Tänään näemmä seisoskelin taas suorin jaloin hypyissä.
©Hanna Moisanen

Taas alkuun vaihdot olivat hypyissä vähän hukassa. Yritin siirtää lapaa oikealle ja perää vasemmalle. Ehkä sain jotakin suoristusjuttuja tehtyä vaikken selkään huomannutkaan vinouksia kunnolla. Kapeaa Senja ei katsellut. Vesimattoa ei ollut ja lainelankku oli eri esteen alla. Varmistelin lainelankun kuitenkin raipalla. Senja oli kivasti kuulolla ja saatiin vaaditut askelmäärät tehtyä helposti. Noin 21 metrin väliin tultiin ensin 6, sitten 5. Sarja oli ensin 6 metriä ja mahduttiin siihenkin.

©Hanna Moisanen

Pidempää linjaa ei tultu kuin vasta ensimmäisellä ratakierroksella. Ahdas 7. Muuten sangen tasaista. Sama rata kuin viimeksi, tosin lainelankkulinja oli edelliskertaa pidempi.

©Hanna Moisanen

Toisellekaan kierrokselle esteet eivät juurikaan nousseet, max ehkä 75 cm ja osa reilusti alle. (Edellisellä tunnilla osa hyppäsi 90.) Ajattelin kuitenkin että Senjallekin jo toinen hyppäri putkeen niin kyllä tämä korkeus meillekin riittää. Kaipasin kuitenkin pelokkeen vielä okserinkin alle ja se saatiin. Samoin sarjaväli venytettiin 7 metriin. Nyt ratsastin sujuvammin eteen ja hyvä 6 laukkaa pidemmälle linjalle. Sarjalle tuli nyt tököaskel ja saatiin se vielä sakkona uudelleen. Ei mitään sen suurempia ihmeitä. Itse olin mielissäni siitä, että meno oli kaikin puolin tasaisempaa eikä enää niin ylisäätyvää kuin aiemmin.

Näyttää kumman kierteiseltä.
©Hanna Moisanen

Kiva oli jatkaa erikoisesteiden kanssa mutta torstaihin verrattuna oli aika nössöä. Ei yhtään jännää. Pitäisi kaivella seuraavalle kerralle muuripalikatkin taas mukaan. Ope nimittäin uhkasi että hypätään jatkossa enemmän erikoisesteitä, loistojuttu!

Ongelmia:
jokunen väärä laukka
ei pahasti arponut pelokkeita alkuverkkojen jälkeen
esteet olivat aika pieniä

Parannusta:
säätyi todella hyvin
laukat vaihtuivat lennosta
pikkuhiljaa vähän tasaisempaa menoa
ei taidettu pudottaa mitään

Hanna tallensi ratamme:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora