Kohtalokas sininen lainelankku kisoissa

 Sunnuntaina oli seuraestekisat Äimiskällä. Tuntien takia hepat saivat mennä vain yhdet radat, joten luvassa 80 cm Senjalla.

Kävin aamulla liputtamassa pikkuluokkia ja sen jälkeen ehdin rauhassa puunata Senjan kisakuntoon. Tänään humma piti taas kaivaa kuivuneen rapakerroksen alta. Tosin siinäkin tuli lopulta kiire kun varustin loppuun vasta 70 cm luokan loppuessa.

Ehdin kuitenkin hypätä kentällä kyytiin ja kävellä siinä ihan hyvin sekä ottaa kierroksen ravia ennen kutsua radan kävelyyn. Oma lähtövuoro oli kuudentena, joten parempi aloitella verkka jo ennen rataan tutustumista.

Kävelin radan Äimiskän tiimin vanavedessä. Tosin tunsin itseni aika näkymättömäksi eikä saatu suuremmin ohjeita. Aika samoilla linjoilla olin ehdotettujen reittien kanssa. Ykkösvaiheessa suosiolla pitkät tiet, kakkosvaiheessa ei oikein ollut kurvailumahdollisuuksia.

Ratapiirros equipe onlinesta.
Esteet 5, 2, 4b ja 11 olivat lähempänä toisiaan kuin tässä kuvassa.

Olisin mieluusti tutustunut rataan jalkaisin vähän pidempäänkin, mutta luokan alku rupesi painamaan päälle ja oli pakko lähteä jatkamaan verkkaa.

Pihalla tihutti mutta hyppäsin silti siellä takaisin kyytiin ja ravailin siinä tovin. Otin myös pätkät laukkaa. Testasin tiukat käännökset eli minivoltit ja ohimennen vaihdoin laukan. Kaikki toimi oikein kivasti. Sitten maneesiin verkkaamaan.

Maneesissa verkattiin oikeassa kierroksessa ja toinen vai kolmas oli jo radalla. Onneksi väliin oli tullut vielä yksi jälki-ilmottautunut. Kovin pitkään en ihmetellyt vaan laukkasin vielä tovin (enkä taas muistanut säädellä mitään) ja tultiin ristikko. Senja kääntyi keskilinjalle helposti. Tultiin hetken päästä vielä pysty ja okseri. Helposti meni eikä ongelmia. Lopulta aikaa oli sen verran että käveltiin hetki ja tultiin pysty ja okseri vielä uudestaan. Vaikka ilman näitäkin verkka olisi ollut mielestäni jo ihan riittävä. Ei ihan yhtä hyvät hypyt mutta tämä riitti. Toki ohimennen taas ihmettelin kun muut äimäläiset saivat ohjatun verkan ja meidät sivuutettiin täysin. En tietenkään tiennyt mitä olivat asiasta sopineet saati avannut suutani.

Radalle ei päässyt kuin vasta oman vuoron koittaessa. Olisin todella mielelläni käynyt näyttämässä paikat ja esteet Senjalle etukäteen. Tein tarkan suunnitelman miten käyttää valmistautumisaika. Totesin että tärkeämpää näyttää reunamöröt ensin, sillä jos ei päästä edes esteille niin esteiden näyttämisestä ei ole hyötyä.

Tässä taidetaan olla tutustumassa kulmaan.
©Iida Ruonala

Aloitin väliovesta ja mielestäni mentiin sinne niin reippaasti kuin päästiin. Senja vähän epäröi, muttei pahasti. Ei ehditty mennä kuin toiseen suuntaan ohi. Tuomari oli jo käsi pystyssä ja puistelin päätäni. Lähdettiin siitä kohti ovi- ja yleisöpäätyä kun vihellys jo tuli. Senja kauhistui ovea ja yleisöä ja jumitteli siellä hetken. Onneksi suht nopeasti rauhoittui sen verran että päästiin päädystä ohi. Aikaa oli kuitenkin kulunut jo sen verran, ettei ollut toivoakaan käydä enää katsomassa esteitä. Olisin varmaan aloittanut lainelankuista ja sitten näyttänyt myös suorat lankut. Nyt ei auttanut kuin luottaa siihen että niihin mennessä ollaan jo päästy vauhtiin.

Kakkosesteellä oli ensimmäinen lankku.
©Iida Ruonala

Tervehdin, pyörähdin keskellä suunnitelmani mukaan nostamassa laukan ja tulin ykköselle vähän keskiympyrämäisellä kaarella. Senja oli jännittynyt ja pinkeä. Tamma vähän epäröi ja kiemursi ennen ykköstä. Taisi katsoa johteita. Päästiin kuitenkin yli. Kakkosessa oli suora lankku ja mentiin sangen isolla loikalla yli. Edessä oli 17 metrin linja kolmoselle ja tajusin ottaa kunnolla kiinni. Mahduttiin väliin ja kolmonenkin puhtaasti. Sarjallakin oli lankku, siitä Senja ei onneksi välittänyt ja mentiin sarja oikein näppärästi.

Kakkonen isolla loikalla yli.
©Iida Ruonala

Kolmonen, mahduttiin!
©Iida Ruonala

Selvästi vasemmalle jatkamassa.
©Iida Ruonala

Edellinen ratsu luikahti vitosesta ohi, joten napautin Senjaa raipalla kun rupesi yhtään epäröimään lähestymisessä. Tämä auttoi ja päästiin seinän vieressä olleesta okserista yli. Sen jälkeen vauhti tuntui vähän kiihtyvän ja päädyssä oli pehmeää. Saatiin kuitenkin suht asiallinen kaarre tehtyä ja kutosesta päästiin puhtaasti yli.

Vitoselle tuli hieno hyppy pienestä empimisestä huolimatta.
©Iida Ruonala

Vitosen jälkeen oviaukko taas vähän epäilytti.
©Iida Ruonala

Vauhti kiihtyi taas ennen seiskaa. Otin vähän kiinni mutten ehtinyt saada oikein mitään aikaiseksi kun Senja äkkihidasti, irroitti kuskin jo sillä satulasta ja väistikin seinälle. Turvaistuntani oli autuaasti hukassa ja irtaannuin satulasta vauhdilla. Lapsena opetettu refleksi toimi yhä ja pidin ohjista kiinni. Tässä ehkä yksi syy siihen että laskeudun yleensä takapuoli edellä.

Senja suhtautui tilanteeseen yllättävän rauhallisesti eikä ollut poistumassa paikalta. Kun kampesin heti istumaan niin humma astui jopa muutaman askeleen kohti. Olin nopeasti takaisin jaloillani ja näytin vielä esteen Senjalle ennen kuin talutin ratsun pois radalta. Nyt humma vaikutti levolliselta.

Hylsyhän siitä siis tuli mutta nyt en ollut erityisen harmissani. Näitä sattuu. Veikkaan että 3 minuuttia lisää valmistautumisaikaa radalla ja esteiden näyttö olisi saattanut ehkäistä tämän. Varmaksi en tietysti voi sanoa. Jospa treenattaisiin myös enemmän erikoisesteitä. Ihan hirveänä yllätyksenä tämä ei kuitenkaan tullut.

Jälkiviisasteluna olisin ehkä voinut napauttaa raipalla myös seiskaa lähestyessä. Sekä tietysti istua vielä tukevammin takanojassa. Mutta näistähän sitä oppii.

Radan jälkeen kukaan ei kiinnittänyt meihin suurempaa huomiota, joten tein kuten parhaaksi näin ja kapusin takaisin ratsaille. En halunnut lopettaa Senjan kisoja kuskin lennätykseen, joten hypättiin okseri verkassa vielä kertaalleen. Huono hyppy juuresta mutta empimättä puhtaasti yli. Se sai riittää.

Menin kentälle ravailemaan. Siellä tihutti yhä. Olisi tehnyt mieli vetristellä laukassa mutta ajattelin että turha laukkuuttaa Senjaa ylimääräistä. En saanut ravissa niin rennoksi että kieli olisi pysynyt suussa. Keventäminen jomotti vähän alaselkää, taisi suuttua tärähdyksestä. Pääkin tuntui aavistuksen hassulta. En osannut sanoa osuiko se maahan (tuskin osui). Lopulta kävelin pitkin ohjin.

Muu tallin porukka lähti loppukäynneille maastoon. Taisin olla taas näkymätön. Lopulta kuitenkin huhuilin että ottaisivatko meidätkin mukaan ja odottivat sen aikaa että sain takin päälleni ja ehdittiin matkaan.

Käveltiin tihkussa pidempi maastolenkki. Senja lerputti kieltä eikä sanonut mistään oikein mitään. Ohi tullut ravurikaan ei herättänyt tunteita. Yllättävän hyvin pysyin lämpimänä.

Senja meni iltapäivästä vielä yhden koulutunnin.

Saana videoi ratamme: