lauantai 11. toukokuuta 2019

Puomituntityöstöä

Lauantaina pääsin taas Hempan luo. Tänään humma tuli pitkästä aikaa pihatosta vastaan suuremmin houkuttelematta. Tallissa huomasin että toinen takakenkä puuttuu. Kävin etsimässä sitä pihatosta mutta löysinkin kaksi väärää kenkää. Kommentti oli että ehkä parempi olla menemättä maastoon ilman takakenkää. Eipä olisi enää ollut aikaakaan. Käytävälle virityksessä Hemppa sai sen verran kahnattua Kirin kanssa että ponia väistäessä heilautti kaulansa nenääni vasten. Auts.

Luulin meneväni kakkosopen koulutunnille mutta meillä olikin puomeja. Ratsukoita vain 3. Alkutunnista pilvistä, lopuksi rupesi pilkottamaan aurinko. +10°C nurkilla.

Alkuun taivuteltiin käynnissä pidemmällä ohjalla. Taivuttelin puolivillaisesti eikä Hemppa reagoinut pohkeesta eteen. Kouluraipan pidin viime lauantain ohjeiden mukaan oikeassa kädessä. Hevosta oli yhä enemmän vasemmassa ohjassa, vasen lapa pullotti vasemmalle ja peräpää oikealle.

Tultiin kolmen puomin voltteja käynnissä ja ravissa. Päädyssä oli kolme puomia pääty-ympyrän kaarella ja välillä tultiin pitkän sivun sisällä suora puomilinja. Ravissa yritin hakea ratsua avuille mutta alku oli epätasaista koska Hemppa ei työntänyt takaa eteen. Pahimpia hidasteluja ja vinoiluja korjasin raipalla ja sain välillä pukkeja vastineeksi. Nyt en säikähtänyt yhtään vaan pukista raippasin aina uudestaan. Taivuttaminen oli hankalaa kun humma oli valmiiksi niin mutkalla. Parani kuitenkin. Ope ehdotti molempiin suuntiin suorille avoja avuksi.

Tultiin myös suoraa linjaa ravissa. Siihen piti venyttää ja tunnustan ettei oikein ollut hajua miten askeleet osuivat vai osuivatko. Mitään palautetta tai kritiikkiä ei tullut vaikka kaarevilla tuli mielestäni välillä kahta ja kolmea askelta ja suoralla yhtä ja kahta. Ohje oli syöttää ohjaa. Oikean ohjan syöttäminen tuntui turhalta kun toisessa päässä ei ollut ketään.

Laukat aloitettiin oikeassa kierroksessa. Päädyssä ympyrällä laukkapuomit, volttien puomit ravissa. Ravisiirtymät olivat alkuun vyörymistä ja vastaan vetämistä. Liikuta ohjia. En oikein osannut toteuttaa. Voltit sai onneksi keventää jos siten sujuu paremmin. Ajattelin vain itseäni ja kevensin.

Vasen laukka oli alkuun nelitahtisempaa. Välissä parani, sitten oli vänkäilyvaihe ja sitten taas parani. Ympyrällä piti kääntää aiemmin. Taas tuntui todella väärältä mutta lopputulos taisi olla parempi. Kääntösädettä olisi pitänyt pienentää myös eikä vain vaihtaa erkaantumispistettä. Puomeilla kääntäminen jotenkin unohtui.

Laukkoja mentiin ihan hyvät pätkät molempiin suuntiin. Toki ravivolteilla höystettynä. Kopistelin Hempan kunnolla hommiin ja hikosi märäksi. Tuli kyllä kuskillekin kuuma, varsinkin auringonpaisteessa.

Loppuraveissa Hemppa oli aktiivisempi ja tasaisempi edestä mutta yhä tuntui makaavan vasemmassa ohjassa vaikka tein mitä. Homma jäi vähän kesken kun tunti loppui. Mutta suuret linjat kuitenkin paranivat, kuuliaisuus, letkeys ja energia lisääntyivät.

Tunnin jälkeen Hemppa päätyi pihalla letkupesulle. Kahdella ihmisellä sujui näppärästi ja ongelmitta.

Ongelmia:
toinen takakenkä puuttui
alkutunnista ei liikkunut takaa eteen
kuski ei tajunnut ravipuomien askelmääriä (eikä kukaan ehkä huomannut)
oli perusvino tavalliseen tapaansa
pukitti jokusen kerran raipasta
nyki siirtymissä
vasemmassa kädessäni tuntui tunnin jälkeen

Parannusta:
meno tasoittui
Hemppa teki hyvin hommia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora