torstai 2. toukokuuta 2019

Det snöar

Torstaina pääsin onneksi vielä Hempan selkään ennen seuraavan päivän koulukisoja. Mutta koska oli työpäivä niin hevoshommat jäivät iltaan. Tunnit olivat tukossa ja lopulta löysin itseni kuitenkin kahdeksantena koulutunnilta (vaikka totesin ettei siinä ole järkeä). Keli ei hellinyt vaan viimoi kamalasti, satoi pientä ja terävää lunta ja lämpötila lähestyi nollaa.

Ope puhui että tänään ei enää harjoitella koulukisojen tehtäviä vaan keskitytään enemmän ratsastettavuuteen ja täsmällisyyteen. Alkuverkassa Hemppa vähän nyki mutta pahemmin vaatimatta kulki ihan nätisti kaula kaarella. Ehkä vähän pitkänä. Tehtävät aloitettiin ratsastamalla tuomaripäätyyn kaksi huolellista kulmaa ja lyhyt sivu välissä suoraan. Toisella pitkällä sivulla temponlisäys, toisella muutaman askeleen käyntisiirtymiä. Olisin tarvinnut enemmän kaarevia uria jotta olisin saanut Hemppaa paremmaksi. Käsky kävi istua harjoitusraviin mutten suostunut koska Hemppa ei ollut avuilla. Selkäkin taas jomotti vähän mutta sitä en sanonut.

Vaatimustaso oli tänään taas aika matala. Tehtiin kulmat ihan asiallisesti. Kääntyi ja suoristui. Välillä taisin vähän istua alhaallakin. Muualla vähän hortoilin enkä tehnyt asioita yhtään niin täsmällisesti kuin olisi pitänyt. Sitten rupesin sooloilemaan ja toiseen päätyyn tein välillä voltteja. Tätä tehtävää jatkettiin mielestäni ihan tarpeettoman kauan. Hemppa ei juuri parantunut vaan tuntui tolkuttoman vinolta. Ope sanoi että hyvä mutta vastasin että nelosen menoa.

Seuraavana tehtävänä vuorossa olivat C-ohjelman täyskaarrot. Itselleni siis vähän tarpeeton kuvio. Sen jälkeen sai nostaa laukkaa ympyröille. Keskiympyrällä vasen kierros, tuomaripäädyssä oikea. Hemppa oli yhä vino. Laukat eivät rullanneet, venkoili vastaan eikä edennyt. 52 % menoa, sanoisin. Sitten vähän turhauduin ja rupesin sooloilemaan lisää omiani. Tein täyskaarrot laukassa ja ympyröillä vastalaukkaa. Auttoi vähän mutta monesti oli niin ahdasta etten ihan mahtunut. Kovin hyvään ei päästy kun tunti olikin jo lähes ohi.

Loppuraveissa mentiin molempiin kierroksiin ja vaihdettiin suuntaa lyhyillä lävistäjillä. Patistin vähän lisää ja Hemppa kulki hetkittäin asiallisesti. Suunnanvaihdoissa silti nosti päätä. Viimeiset 2 min olivat ihan ok.

Muut taisivat katsoa nämä viimeiset minuutit, sillä moni kehui miten hienon näköisesti Hemppa oli kulkenut. Tänään tuota oli vaikea ymmärtää, sillä oli ollut aika kamala ratsastaa.

Mistään läpiratsastuksestakaan ei voida puhua, sillä Hemppa jatkoi hommia ja seuraavalla tunnilla näytti yhä siltä miltä minulla tuntui. Eli vinolta venkulalta.

Ongelmia:
selkäni oli taas hieman kipeä
lumisade haittasi näkemistä
Hemppa oli hyvin toispuoleinen
en saanut oikein avuille
harvoin on mennyt näin huonosti

Parannusta:
piti vastalaukat hyvin
viimeiset pari minuuttia oli suht hyvä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora