torstai 9. toukokuuta 2019

Kouluratsastelua

Torstaina oli pitkästä aikaa kouluratsastuspäivä Assin kanssa. Lämmintä oli reilu kymmenen, joten käytiin taas alkukäynnit maastossa. Assi tosin oli sitä mieltä ettei tahdo ja peruutteli. Taas pyysin vain kärsivällisesti ja rauhallisesti ja hölläsin aina kun liikkui oikeaan suuntaan. Tallikaveri tarjosi apua, mutta totesin että meidän on hyvä harjoitella selviytymään tästä myös keskenämme. Muuten voidaan olla pulassa jos joku kerta apua ei olekaan tarjolla. Jännittävintä oli ehkä matkan varrelle tulleet uudet paalit mutta niiden ohi päästiin yllättäen jännittymättä. Pihalta poistumiseen meni kuutisen minuuttia, sen jälkeen ei ollut mitään ongelmia.

Tallissa Assi oli tänäänkin ollut hapannaama. Maneesissa tuntui taas löysältä. Taisin itsekin mennä vähän puolivaloilla ja ratsastella. Assi ei suuremmin herännyt alkuverkoissa. Kaikki askellajit läpi. Kun hitaasta ja löysähköstä ravista yritin nostaa laukkaa niin meinasi tulla jumi. Tajusin heti että ratsu pitää ensin herättää paremmin. Sitten laukkakin nousi. Taas jälkimmäinen laukka oli parempi, tänään se oli vasen.

Työskentely aloitettiin käyntisalmiakin kautta. Hidasta oli. Sitten kertaalleen käynnissä kuvio selväksi, jonka jälkeen harjoitusravissa. Pitkän sivun alusta avo, puoleen väliin voltti ja loppumatka väistöä turpa kohti seinää. Väistö parani kun vaihtoi välillä asetusta ja ajatteli sulkua. Aluksi ravikin oli kuolettavan hidasta. Virkosi onneksi pikkuhiljaa. Aika paljon sai taas ajatella, takasten väistätystä ulos ja sitä ettei vahingossa purista omalla ulkojalalla vastaan. Jossain välissä tehtiin myös ns. ronskeja käännöksiä kunnolla taivuttaen ja ajatellen takasia ulos. Taisi olla ravityö menossa kun Assille tuli kakkahätä. Ope käski pysäyttää mutten totellut vaan patistin Assin pysymään liikkeellä. Huusin vastaan että miten viime kisoissa (=rataharkoissa) kävi. En muista miten askellajin kävi nyt. Jälkineuvotteluja tilanteesta ei käyty.

Laukat aloitettiin salmiakin kautta vastalaukalla koko maneesin mitalta. Suorilla asetus laukan suuntaan seinälle, kaarteissa sai taivuttaa kohti keskustaa. Ihan ok. Ensin oli vasen kierros ja käyntipätkän kautta vaihdettiin myötälaukkaan. Sekin ihan ok.

Sitten ihan samat sävelet toiseen (oikeaan) kierrokseen avoista alkaen. Rupesin saamaan ajatusta taas takakenossa olevasta kuskista ja se auttoi. Assi vertyi liikkumaan aktiivisemmin ja selässä riitti pienet toiveet. Oikein näppärästi suoritettu raviosuus. Laukka oli open mukaan Assin huonompi mutta tähän suuntaan istuin paljon paremmin keskellä enkä siten häirinnyt Assia, joten kokonaisuus oli paljon parempi. Ryhdikästä ja suht tasaista. Ei kovin lennokasta. Myötälaukassa sama juttu.

Sitten riitti ja sain keventää. Kolmikaarinen vielä loppuun ja sitten vapaata keventelyä. Assi pysyi ryhdikkäänä vähän pidemmälläkin kaulalla eikä lössähtänyt lavoilleen. Sen verran hommia oli hepallekin että tuli kuuma. Kuski luovutti jo alkutunnista ja nakkasi fleecen ensimmäistä kertaa tälle keväälle pois. Hassua että Oulussa pihalla olen ratsastanut pienemmissä vaatteissa tänä keväänä kuin täällä maneesissa.

Ongelmia:
ei meinannut haluta pois pihalta
oli hidas
ope käski pysäyttää kakalle enkä totellut

Parannusta:
maastolenkki meni hyvin kunhan päästiin liikkeelle
Assi virkosi liikkumaan loppua kohti
oli suht tasainen
tajusin loppua kohti ajatella istuntani paremmin taakse
aurinko paistoi kun lähdin tallilta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora