tiistai 1. joulukuuta 2020

Puomitehtäviä pienellä kiemurtelulla

 Tiistaina oli vihdoin taas oma ope pitämässä tunteja. Meillä oli luvassa puomeja ja olin melko varma että saisin taas Senjan. Pieleen meni ja minulle oli jaettu Helena. Kolmas kavalettikerta sen kanssa siis. Helena oli mennyt yhden tunnin alle ja löytyi sisältä. Nyt osasin heti alkuun hivuttautua sen viereen, laittaa riimun päähän ja sitoa sen kiinni. Ei mitään erikoista varustamisessa. Nyt Helenakin oli saanut hokit alle, takaset olivat yhä kengättä. Kaviot kengittäjän jäljiltä ihanan siistit!

Edellinen tunti venähti vähän yliajalle eikä meitä päästetty sisälle koronarajoitusten takia. Vasta kun edelliset lähtivät. Talutettiin siis viitisen minuuttia kentällä. Ihan asiallinen lumipohja ja hyvä ihmisenkin kävellä. Sormille tuli vähän vilu. Lämpötila oli nollan tuntumassa.

Meitä tuli tunnille vain 4 ja puomit olivat valmiina kun päästiin maneesiin. Satulavyö oli yhä hieman pitkä, joten loikkasin opekorokkeelta kyytiin. Ovelasti tehty, satula pysyi suorassa! Sain vyötä kiristettyä selästä vielä yhdellä eikä satula sen jälkeen keikkunut pahasti. Tunnin aikana karvaromaani valui kuitenkin vinoon vaikka ennen tuntia suoristin tarkasti.

Alkuraveissa Helena tuntui kummalliselta. Ravi oli kumman tahditonta ja humman pää liikkui. Ei nyökkinyt tahdissa vaan enempi jännittyi ylös. Ei silti vaikuttanut hyvältä. Open mukaan johtui hevosen vinoudesta. Yritin taivutella mutta alkuun ympyröillä enempi vain kaatui lapa edellä vain johonkin. Parani onneksi pikkuhiljaa ja käynnissä sain lopulta tilannetta vähän paremmaksi.

Ei laukattu alkuverkoissa vaan ruvettiin tulemaan ravipuomeja. Neljä puomia ensin maassa, sitten toisesta päästä ylhäällä. Vasemmassa kierroksessa onnistuttiin joka kerta hyvin. Vähän yritti luikertaa mutta aika suoraan päästiin. Korotetuilla puomeilla vähän kolisi muttei ehkä pudottanut. Kiemursi siinä enemmän.

Tultiin myös pitkän sivun laukkapuomit. Välit n. 2,7 metriä ja puomeja oli lähes koko sivun pituudelta. Ensimmäinen kierros oli söhellys mutta sen jälkeen parani. Vähän oli ahdasta mutta yllättävän hyvin mahduttiin. Epäselväksi jäi mistä jalasta kopinat milloinkin kuuluivat.

Sitten vaihdettiin suunta ja tultiin neljältä ravipuomilta kaarella puomi-kavaletti-puomi oikeassa laukassa. Kavaletilla vaihto vasempaan. Tämä oli meille päivän hankalin osuus.

Ensimmäisellä kerralla Helena oli vähän löysähkö. Sen jälkeen innostui ja piti pidättää että päästiin ravipuomit asiallisesti. Laukka meinasi tulla jo ennen kuin ehdin nostaa. Luulin että oikean laukan nostoissa olisi ongelmia, ei ollut. Kavaletille tultiin kiemurrellen (mutta osuttiin joka kerta). Askel ei osunut oikein mihinkään mutta sukkelasti nosti jalkansa yli. Välillä taisi mennä puomi kavaletin kanssa samalla hypyllä yli. En osannut ihan tukea. Tosin aiemmin ope sanoi ettei saa auttaa liikaa tms. Laukka oli kavaletin jälkeen yleensä edelleen oikea. Vaihdoin sitten ravin kautta.

Tultiin tämä jokusen kerran ja kaikki kerrat olivat vähän sähellystä. Yli mentiin mutta vähän epävarmasti mistä sattuu. Lopulta tultiin pelkkä kavalettitehtävä laukalla. Käänsin hypystä tiukemmin vasemmalle ja nyt löytyi myötälaukkakin. Tehtävän jälkeen oli ahdasta enkä mahtunut tekemään ympyrää päätyyn.

Kavaletti nousi pystyasentoon ja oli korkeimmillaan n. 50 cm. Jalkkarini olivat tähän vähän pitkät. Lyhensin niitä reiällä siinä vaiheessa kun ei enää hypätty mitään. Pah!

Tultiin pitkä puomilinja oikeassakin laukassa. Helena oli virkkuna ja piti pidättää aika paljon. Yllättävän hyvin ja suorassa silti. Yhä oli vaikeuksia hahmottaa mistä jalasta kuului kolinoita. Ensimmäinen kierros oli omasta mielestäni paras. Lopulta lopetettiin kelvolliseen ennen kuin Helena uuvahti.

Loppuverkassa tultiin pitkää puomilinjaa vielä molempiin suuntiin ravissa. Asetuksia piti vaihdella matkan varrella. Samalla koko hevonen kiemursi ja puomeilla tästä tuli yleensä askelvirhe. Pelkkä keskellä puomeja pysyminen oli haastavahkoa. Enkä osannut sanoa selästä ollaanko lähellä vai kaukana. 2 askelta per väli oli toivottu määrä. Helpompaa oli yrittää mennä vain suoralla hevosella suoraan. Taivuttelin sitten muualla. Välillä tuli jopa vähän rennompia pätkiä.

Omat odotukseni olivat tämän tunnin suhteen korkealla. Siihen nähden oli hieman latteaa. Vähän sitä peruspuksuttelua, tultiin vain. Helena oli kiva kuten aina, mutta tuntui nyt aiempaa kankeammalta. Plussana se ei tuijotellut tänään ovea eikä mitään muutakaan.

Eipä sitten muuta kuin tehtävän purku ja loppukäynnit. Helenalle ei tullut kuuma. Hoidin pesupaikalla pois ja lopuksi humma ulkokarsinaansa.

Ongelmia:
satulavyö oli vähän pitkä
karvaromaani meni tunnin aikana vinoon
Helena oli alkuravissa poikkeuksellisen tahditon
vähän kiemursi tehtävillä
kavaletille ei oikein ollut ponnistuspaikkoja

Parannusta:
varustamisessa ei ollut ihmeellisyyksiä
ei tuijotellut ovea
oikeakin laukka nousi hyvin
välillä oli vähän innokkaana menossa
ei kieltoja eikä juuri pudotuksiakaan

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora