perjantai 11. joulukuuta 2020

Hyppyjä ilman jalustimia

 Perjantain Turkan tunnista selvisi etukäteen että meillä on kavaletteja ilman jalustimia. Hevosjakoa piti jännittää tallille asti. Pakkasta oli 7 astetta ja kentälle vedetty uusi hiekka päälle. Tuuli.

Ratsukseni oli merkattu Roco. Olin jo täysin unohtanut sen valikoimista. Sen piti olla edellisellä tunnilla mutta sen kuski ei ollut saapunut. Onneksi tuntikaverit laittoivat sen kuntoon. Minä kun näin vain sen viestin että kaikki hepat ovat valmiina. Suitsiksi tuli tänään kolmipala. Ratsukoita tunnilla oli 7.

Kannuksia ei ollut, esteraippa. Alkutunnista Roco oli sangen unelias. Käynti ja ravi olivat raahustamista. Sormia paleli. Olin taas itsekseni puksuttelumoodissa ja ilman kommentteja alkuverkkaaminen oli todella tylsää. Laukassa spurttailin eteen. Ope ei tyytynyt pelkkään spurttailuun vaan vaati että jäädään ympyrälle laukkaamaan kootummin. Roco tuntui siltä että sammuu hetkenä minä hyvänsä. Aktivoi takajalkoja. Rennot nyrkit. Vähän haittasi kun välillä 6 pitkin ohjin kävelijää olivat edessä.

Pyörittiin monta ympyrällistä ja taisi tulla vähän parempi. Sitten ope käski spurtata eteen. Mielestäni mitään ei tapahtunut. Sitten hutkin ja potkin ehkä vähän tarpeettomankin paljon, jalustimetkin putosivat. Saatiin vähän reippaampi laukkapätkä, jonka jälkeen Roco taas sammui. Apuihin reagointi oli harmittavan vaisua.

Välikäyntien aikana nostettiin jalustimet kaulalle. Ei haitannut minua pätkääkään. Eikä kyllä jännittänytkään. Olisin tykännyt enemmän sopivan jännästä.

Hyppääminen aloitettiin yksittäisiltä ristikoilta. Vähän hidasta ja löysää eivätkä laukat vaihtuneet. Lopulta jälkimmäiseen suuntaan eli oikeaan Roco lähti kiihdyttämään pitkänä kohti estettä. Pidätin ja ehti nuupahtaa hyppyyn. Useamman kerran. Jotenkin en ollut tänään tarpeeksi tosissani sen kanssa ja humma lusmusi minkä pystyi. Tai siltä se tuntui.


Ratapiirros kaapattu wa-ryhmästä ja tuunattu
nuolet ja estenumerot mukaan.


Sitten tultiin rata miniristikkokorkeudella. Pystyt lävistäjillä, 3 askeleen suora, sarja, pysty lävistäjällä ja kaareva 3 laukan linja. 8 estettä, 9 hyppyä. Oman vuoron sain noin puoliväliin. Ei ehdi jäätyä ennen eikä jälkeen.

Me aloitettiin aika uneliaasti. Useampi laukka oli matkan varrella väärä eikä vaihtunut kunnolla lennossa vaikka yritin. Ennen kolmosta silmäni vuosivat enkä meinannut nähdä esteitä saati paikkoja. Mitään ei taidettu pudottaa ja saatiin oikeat askelmäärät. Loppua kohti Roco eteni paremmin mutta nopeasti hommien jälkeen taas simahti.

Toisella kierroksella hypättiin vain 4 ensimmäistä estettä ettei tulisi niin paljon odoteltavaa. Osa nousi pystyiksi. Ajattelin 60-senttisiä mutta ope sanoi 70. Näyttivät pieniltä.

Taas aloitettiin uinuen. Onneksi loppu meni paremmin. Nyt tuli myötälaukatkin! Kuski kuulemma varsinkin hypyissä vasemmalle väänsi yläkroppaansa jo ennen hyppyä. Taisi olla myötälaukan ylivarmistelua.

Seuraavalla kierroksella hypättiin loppurata eli sarjasta kasiin. Taas osa esteistä pystyinä. Nyt aloitettiin jo vähän säpäkämmin. Ihan ok. Jalkkarit olisi saanut jo ottaa takaisin mutta enhän minä niitä kaivannut.

Luulin että oltaisiin jo lopetettu mutta tultiin vielä 3 laukan linja. Nyt kaikkien piti tulla vielä ilman jalkkareita. Jälkimmäistä pystyä nostettiin ja sai tulla haluamansa korkeuden. Taidettiin tulla n. 80 ja 90. Kaksi kierrosta siis. Nyt sain apuja paikan näkemiseen. 80-kierroksella sujui niin hyvin että väli meinasi jäädä ahtaaksi. Vikalla kierroksella tultiin jälkimmäisen juureen mutta Roco ehti kerätä jalkansa ja puomi vain kopsahti. Puhtaasti yli. Olisi saanut tulla uudestaan mutta päätin jättää tähän.

Koska ei ollut kovin rankkaa niin kevensin vielä loppuravit ilman jalustimia. Roco oli löysä ja etupainoinen. Lopulta kokeilin keventää pätkän vielä kädet kypärässä, yhä ilman jalustimia (Heponiityssä ponilapset joutuivat tekemään joskus näin). Helposti sujui niinkin.

Mentiin näemmä vartti yliajalle. Se selittää miksi lähdin vasta ysin jälkeen tallilta vaikka olin mielestäni ripeä helppohoitoisen Rocon ulosviennissä.

Ongelmia:
sormia paleli alkuverkassa
Roco oli aika unelias
vääriä laukkoja
kanttaili kaarteita
silmien vuotaminen haittasi näkyvyyttä ja etäisyyden arviointia linjalla
ei ollut yhtään jännää

Parannusta:
alkuverkan jälkeen ei ollut enää kylmä
pätkiä eteni paremmin
ei ehkä pudotettu mitään
skarppaamalla löytyi myötälaukat
90 cm helposti ilman jalustimia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora