maanantai 21. joulukuuta 2020

Etuosan siirtelyä

 Maanantaina sain jatkaa kouluratsastusta Senjalla. Humma löytyi ennen tuntia tarhasta. Vaikka oli jäistä niin ei onneksi liukasta. Nelisen astetta plussalla ja välillä satoi vähän vettä.

Varustamisen kanssa tuli vähän kiire mutta niin vaan viidessä minuutissa suitset (purkuineen) sekä satula tuli paikoilleen. Eikä oltu edes myöhässä vaan maneesiin ei päässyt heti. Ratsukoita piti olla 8 mutta yksi puuttui eli 7. Lähdin tunnille aika kevyellä vaatetuksella (alupaita ja tallipusakka) ja se riitti.

Pitkin ohjin käynnissä Senjan takapää tuntui taas kankealta. Arvelin että takajalat ottavat erimittaista askelta. Ope sanoi että hepat ovat jäätikkökelistä kankeina. Totesi myös että vastalaukkaharjoitukset ovat tehneet Senjalle hyvää eikä ole enää niin vaihtoherkkä.

Aloitin taas oveluudella. Senja hieman jännittyi kohti ovikulmaa, joten käveltiin siitä oikeassa kierroksessa useamman kerran ohi pitkin ohjin ilman painetta. Sitten ohjat tuntumalla, ja lopulta ravissa ja laukassa ei ollut mitään ongelmia.

Ravissa Senja oli reipas ja himmailin kaahotusta vähemmäksi. Laukassa oli paremmin kuulolla. Verkattiin vain oikeaan kierrokseen.

Open selitysten aikana muistin taas venytellä jalkani. Jalat hetkeksi satulan siipien eteen. Sen jälkeen venytti makeasti reisissä kun jalat laski alas.

Tänään ohjelmassa oli etuosan siirtoa uralta sisään ja ulos. Tarpeeksi suoralla hevosella. Korjataan etu- eikä takajalkoja. Ope näytti myös yläkropan kiertoliikkeen avuksi jos etuosa ei muuten siirry. Päätyihin ympyrät.

Aloitettiin tekemällä väistöt käynnissä ja pääty-ympyrät ravissa. Huomasin väistöissä jatkuvasti tekeväni väärin mutta siitä oli kamalan vaikea päästä eroon. Yläkropan kiertoliikkeellä sain Senjan oikeaan asentoon. Mutta seinää kohti ei kävellyt eikä oikein sivuttainkaan. Etuosaa siirtävä jalkani riippui toimettomana, kielletty jalka halusi siirtää takaosaa. Ohjilla jarrutin. Ei näin! Tuli kuitenkin ok-pätkiä käynnissä. Ensin oikea kierros. Vasen oli helpompi kaikella tapaa.

Käynnissä väistöt lähtivät sujumaan jotenkin mutta ravissa ei tullut hyvää. Ohje oli palata käyntiin eikä oikein päästy koskaan kunnolla raviin asti. Pääty-ympyrät olivat ehkä jopa helpompia laukassa kuin ravissa. Senja keveni edestä ja lopulta vähän kuumahtikin. Sitten kaunis muoto välillä kärsi päänheilutuksista.

Plussaa että Senja ei tänään tuijotellut omiaan vaan keskittyi kivasti hommiin. Oli taas aika vaikeaa mutta hyödyllistä. Loppuraveissa hepo oli jo ihan ratsastettava. Vähän hikosi kaulasta mutta aika maltillisesti.

Tunti meni aivan vilauksessa ohi. Senja jatkoi hommia ja pääsin lähtemään taas ihanan nopeasti kotiin.

Ongelmia:
kuski halusi siirtää liikaa takaosaa
kuski käytti liikaa ohjia
ei aina pysytty reitillä
ravissa kaikki väistöhommat olivat hankalia

Parannusta:
Senja ei tuijotellut
käynnissä homma parani
asialliset laukkaympyrät
ei tullut kylmä
seuraava kuski kehui Senjan nättiä muotoa lopputunnista

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora