perjantai 18. joulukuuta 2020

Rauhallinen Flippe

 Perjantaina Turkan tunnilla oli luvassa kavaletteja/istuntaa. Ratsukseni tuli Flippe ja se oli sille päivän ainoa tunti. Kuutisen astetta pakkasta ja 7 ratsukkoa.

Homma alkoi Flipen etsimisellä. Tarhakartan mukaan kauimmaisessa tarhassa (pihatossa). Riimu pitäisi olla päässä mutta otin kuitenkin riimun ja narun mukaan. Olisi pitänyt haalia matkaan myös apuvoimia. Lamppuakaan ei ollut mutta nyt oli sen verran lunta että näki.

Enhän edes tunnistanut tarhan heppoja. Vain yhdellä oli riimu ja siinä luki väärä nimi. Flipeksi epäilemäni ei päästänyt lähellekään. Ei toivoakaan riimunnarulla lassoamisestakaan. Hetken yritin hivuttautua lähemmäs ja totesin että pakko keksiä jotakin muuta. Itketti jo tässä vaiheessa eikä ajatuskaan toiminut enää selkeästi.

Kävin hakemassa kauroja ja sain apukädet tarhaan matkalla olleesta poniäidistä. Kahteen pekkaan (kauroilla) saatiin Flippe kiinni. Kuulemma oli oikea hevonen. En tiedä minne riimu siltä oli kadonnut.

Oltiin tallissa 5 vaille. Omistaja ihmetteli että miksi nyt vasta. Sain onneksi apuja kun sain pyydettyä. Ei ollut kovin onnellinen olo. Loimi pois, superpikaharjaus, kavioiden putsaus ja suojat jalkoihin. Loimen ripustus ja varustaminen hoituivat onneksi sillä aikaa kun laitoin itseni kuntoon ja oltiin lopulta suht ajoissa tunnilla.

Sain itseni nollattua yllättävän hyvin alkukäynneissä. Vastoin kaikkia odotuksia Flippe oli todella rauhallinen. Tyypillistä kipitystä ei ollut ollenkaan. Pitkin ohjin sekä tuntumalla käveltiin ihan rauhassa. Lopulta niin rauhassa että ope käski käyttää pohkeita. Piti taivutella huolella, varsinkin oikeaan kierrokseen. Flipen turpa osoitti mieluummin vasemmalle. Ohjaa piti antaa vähän pidemmäksi mutta pitää kuitenkin käsissä. Suussa taisi olla pelham jos oikein kuulin. Kovin tarkkaan en suitsitusta tarkistanut.

Pyöriteltiin ympyröitä ja ravissa sama rauhallisuus jatkui. Taivuttelin ja välillä muistin käyttää sisäpohjettakin. Yllättäen myös laukka oli rauhallista. Maltoin mieleni ja yritin pitää ohjat pitkähköinä. Muistin kyllä että Flippe rullaa itsensä helposti nippuun. Hetkittäin oli vähän pyöreämmällä niskalla, ei suinkaan pahin alkutilanne.

Alkutunnista tehtiin laukasta käyntisiirtymiä. Pidäte ja myötäys. Ope ihasteli kun tajusin myödätä ilman että mainitsi asiasta erikseen. Väliin tuli yksi tai pari raviaskelta eikä ihan laskeuduttu käyntiin mutta taisi olla Flipeksi todella hyvä. Ongelma oli pikemminkin se kun humman kuumahtaessa käynti katosi ja muuttui nyt steppailuksi. Hetken käyntipätkä ilman painetta onneksi korjasi asian. Oikea laukka tuntui vähän reippaammalta mutta hyvin saatiin siinäkin tehtyä siirtymät.

Ihan hauska alkuverkka. Siitä oli hyvä jatkaa tehtävälle. 21 metrin linjalla oli kaksi ristikkoa. Pienellä laukalla ekasta yli, käyntiin. Voltti väliin käynnissä, linjalla laukka ja jälkimmäisestä yli. Nämä tehtiin oikein näppärästi. Ihan ekassa hypyssä jäin vähän jälkeen ja jälkimmäinen este ekalla kierroksella osui reitille vaikka lähestyminen oli kamala luikertelu ja tuli väärä laukka. Suoruus parani ja lopulta taisi tulla myötälaukkakin.

Lopulta jätettiin voltti välistä ja tehtiin käyntisiirtymä linjalla. Edelleen yllättävän helppoa. Sain pidettyä kouluratsastusmoodin päällä. Pysty istunta, mistään ei puristeta tai vedetä. Rennosti.

Sitten tultiin linja vasemmalta kuudella laukalla. Nyt ensimmäiselle esteelle paikan osuminen oli vaikeaa ja Flippe tikkasi miniaskeleen juureen jos jäätiin yhtään kauas. Sitten kiihtyi loppua kohti. Joka kerta tultiin kuitenkin vaadittu 6. Muutaman sakkokierroksen jälkeen myös suht tasaisesti.

Tämän jälkeen taidettiin tulla oikeassa laukassa ensimmäinen ristikko ja siitä kaareva 6 askelta sarjalle. Tämä meni taas joka kerta yllättävän siististi ja näppärästi. Muistin myös myötäykset korviin. Esteet nousivat sen verran ettei niitä voinut sanoa enää kavaleteiksi. 80 cm? Tultiin pari kertaa näin. Meille bonukset siitä että sarjan jälkeen jatkettiin todella tyylikkäästi kulmaan asti. Välillä jopa myötälaukassa.

Tultiin tämä myös toisesta suunnasta, nyt kaaren sai tulla viidellä. Ei ihan niin priima mutta hyvä. Jos odotellessa Flippe rupesi steppaamaan tai ehdottelemaan itsekseen ravia tai laukkaa niin en vetänyt ohjista vaan käänsin voltille. Vähän kuin yhden ohjan pysäytys. Tehosi joka kerta.

Lopuksi tultiin vielä pelkkä sarja ristikon takaa. Meille ope vähän pidensi väliä. En ole varma nousivatko esteetkin. Näytti jo ihan hypättävältä. Vähintään 80 mutta tuskin yli 90. Myötäsin taas nyrkit korviin ja helposti yli. Tuntikaveri ihasteli miten istuntani hypyissä on parantunut huimasti kesästä. Ope täsmensi että parissa viikossa. Olipa kiva kuulla! Toki yhä ajattelen että tällä mahtimyötäyksellä tuskin tulisi kehuja muualla. Jospa osaisin muuttaa myötäämistäni aina paikan vaatimusten mukaan.

Hölkkäsin hetken loppuraveja. Flippe oli nyt vähän herännyt muttei edelleenkään kipittänyt tavalliseen tyyliinsä. Meno rupesi olemaan jo kivan tasaista ja taipui oikeallekin. Tällä tunnilla Flippe taisi nousta Turkalta suosikkilistani kärkeen. Toki tarhasta pyydystämisen hankaluudesta tuli miinusta.

Itselläni oli tänään sen verran kiire tallilta pois, joten kun tuntikaverin heppa jatkoi seuraavalle tunnille (olimme jo yliajalla) niin minä pääsin lähtemään ja kaveri jäi stunttaamaan Flipen loppuverkkojen kanssa. Ei tarvinnut purkaa esteitäkään vaan pääsin lähtemään suorilta. Olipa ihana!

Ongelmia:
Flipen tunnistaminen ja pyydystys pihalta
ennen tuntia harmitti kaiken vaikeus
oikealle taivuttaminen
vasemmassa laukassa oli hankala osua hyvään ponnistuspaikkaan
en muista saaneeni juuri istuntakommentteja

Parannusta:
sain lopulta apua Flipen pyydystämiseen ja varustukseen
oli todella rauhallinen ratsastaa
käyntisiirtymät onnistuivat hyvin
oikeassa laukassa hypyt sujuivat helposti
päästiin hyvin kulmiin
okserimyötäyksestä tuli kehuja
hauska tunti
pääsin tunnin jälkeen nopeasti kotiin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora