tiistai 8. joulukuuta 2020

Suoria jumppalinjoja istuntaharjoituksilla

 Tiistaina tunnillemme oli esteitä ja kivasti vain 5 ratsukkoa. Tallilta tuli viesti että ratsuni on jo valmiina, joten menin sitten tavallista myöhemmin paikalle. Vasta listasta selvisi että Senja. Vaihdoin sille vain estesatulan. Pihalla oli muutama aste pakkasta.

Esteiden kasaaminen jäi enimmäkseen minun hommikseni kun kerran satuin olemaan paikalla. Puomitunnin jäljiltä molemmilla pitkillä sivuilla oli jo puomit. Kentän puolen sivulle tuli linja ovea kohti, puomi, kavaletti, ristikko, kavaletti ja ristikko. Yhdet laukat väleihin. Toiselle sivulle tuli kahden kavaletin ja kahden minipystyn innarijumppa. Ovea kohti sekin.

Alkuverkassa Senjalla oli taas muka kamala kiire. Pyysin malttamaan ja taivuttelin. Jätin vaihtokikkailut pois enkä tainnut laukatakaan kuin jälkimmäiseen suuntaan. Ravi oli hankalampaa ja tuntui kanttailevan. Nyt itselläni oli onneksi jo enemmän ajatusta siitä kuinka paljon taivuttelua tarvitaan.

Verkkatehtävinä ravattiin puomilinjojen yli kevyessä- ja esteistunnassa. Helppoa. Lyhensin jalkkareita reiällä tokavikoihin. Näin sain vakaamman kevyen istunnan. Ravi ei saanut kiihtyä eikä Senja onneksi pahasti kiihdytellytkään. Toki itse unohdin miettiä askeleet kun mietin vain että suoraan, keskeltä ja istunta kuntoon.

Laukassa tultiin pidempää puomilinjaa ensin esteistunnassa (eli 3 pisteen istunnassa), sitten kevyessä istunnassa. Sama juttu että ei saa kiihtyä. Vaikka aika maltillisesti kiihtyikin niin huomasin sitten kun ope siitä sanoi.

Sitten ruvettiin tulemaan ristikkojumppaa vasemmassa laukassa. Omaa istuntaa sai käyttää vähän tilanteen mukaan. Senja malttoi kivasti. Keskityin tulemaan lähinnä suoraan ja maltilla. Sekä ajattelemaan laukkaa muualla takaosalle. Meno oli sopivan aktiivista eikä kumpikaan meistä Senjan kanssa kerännyt ylimääräisiä kierroksia. Alkuun tosin ehkä varmistelin turhan paljon enkä juuri myödännyt hyppyihin.

Viimeinen este nousi pystyksi ja se nousi lopulta jonnekin 90 cm tienoille. Isommissa hypyissä Senja kuulemma hyppäsi vasemmalle. Huomasin taas vasta kun ope sanoi. Sakkokierroksella sain ehkä aavistuksen korjattua. Ope oli tyytyväinen. Myötälaukka taisi säilyä joka kierroksella, ainakaan en huomannut että olisi tullut vaihtoja.

Sitten innarijumpalle oikeassa kierroksessa. Nyt vähän kootummassa laukassa. Ohje oli olla kevyessä istunnassa ja myödätä harjaa pitkin. Tarvittaessa ottaa harjasta kiinni. Lähestyessä sain joka kerta aika kivan laukan alle. Sekä kertaalleen tajusin tehdä vielä ympyrän kun ei oltukaan ihan valmiina. Kun laskin kädet harjalle niin ohja sai vapautta hypyissä. Ope ihasteli ettei Senja kiihtynyt. Kertaalleen tehtiin matkalle vähän mutkaa kun Senja halusi väistää open kauempaa. Yritin yhä pitää suoran linjan ja lyhyen mutta aktiivisen laukan. Käsi harjaan meinasi välillä vähän unohtua. Viimeisellä kierroksella tein sen taas ja nyt Senja kiihtyi rahtusen. Ope sanoi että hyppäsi kuitenkin teknisesti niin hyvin että tämä riitti.

Oma asento sai olla tänään vakaana kevyessä istunnassa. Huomattavasti luontevampaa itselleni näin kuin ajatella esteiden välissä pystyyn. Toki esim. sarjoilla mennään sitten tilanteen mukaan ja kai sitä pystyyn tulemistakin on hyvä harjoitella.

Loppuravit Senja halusi aloittaa laukalla mutta malttoi mielensä ja oli sangen kiva, ryhdikäs ja notkea. Tänään onnistui ensimmäistä kertaa ravaaminen pidemmällä kaulalla ja vähän matalammassa muodossa. Ilman ohjien nykimistä! Kiihtymättä! Siitä olisi ollut kiva saada jotakin kommenttia.

Senjalle tuli tänään näissä hommissa kuuma. Harvemmin hikoilee estetunneilla. Jotakin siis urheili. Itselleni oli hyvin kevyttä.

Tunnin jälkeen pyöräytin vielä puuttuvan hokin paikoilleen.

Ongelmia:
alkuun hieman kiihtyi
en huomannut että vietti (isommissa) hypyissä vasemmalle
väisteli opea

Parannusta:
sangen helppoa ja tasaista
sain lyhennettyä ilman että tuli löysää
oli oikein kivasti kuulolla
myötälaukat säilyivät (tai en ainakaan huomannut muuta)
loppuverkassa kulki rentona pidemmällä kaulalla
kiva tunti ja hauskaa viilaamista

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora