sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Rataharjoituksissa hyvä hevonen mutta epätasaista menoa

Sunnuntain toisella tunnilla Hemppa oli paljon yhteistyöhaluisempi. Malttoi lyhentyä eikä nykinyt ohjia. Liekö vertymisellä oli jotain tekemistä asian kanssa? Alkuverkassa tehtiin taas temponmuutoksia. Käsky tuli pitää tuntuma vakaana. En huomannut tekeväni mitään epävakaata.

Tunti tultiin rataharjoituksena peruskaavalla. Ensin pystyä (este 8) verkkahyppynä, siihen tuli oikein kivat hypyt pikkuesteenä. Ysikymppinä tultiin vähän juureen. Muistin laukata kunnolla eteen ja taivutella kaulan pyöreäksi.

Toinen verkkaeste oli 6a väärään suuntaan. Ensin nelosen takaa, myöhemmin edestä. Siihen myös ihan ok hypyt. Yksi sakkokierros tuli pyöristyvän selkäni takia. En taas huomannut tätä itse. Jalkani pysyivät alhaalla.

Oma versio radasta.

Meidän hyppyvuoro oli vikana ja estekorkeus ehkä 95 cm. Ei ainakaan enempää. 6b oli vähän pienempi.

Kaksi ekaa meni ok, sitten unohdin minne ollaan menossa. Voltti päätyyn ja kolmoselle töpöhyppy juuresta läpi. Käsky tuli tulla alusta uudestaan. Nyt selvittiin ykkösen yli ja käskettiin ottaa puolipidätteitä. Kakkonen oli jo suoraan edessä ja askel ei osunut yhtään. Stopattiin esteen eteen ja tässä taisin iskeä naamani harjaan. Uudestaan. Nyt taidettiin jatkaa kakkoselta.

Nyt vihdoin päästiin esteistä yli. Tosin meno oli vähän lentävää. Tiesin kyllä että pitäisi malttaa vähän lyhyempää ja rauhallisempaa, mutta ei me sillä tavalla näemmä päästä yli.

Saatiin vielä bonuksena 4 ensimmäistä estettä. Alku ok mutta linjalle tuli oikein passeli 6,5 askelta. Minä hyppäsin kaulalle ja Hemppa pysähtyi pystyn eteen. Näppärästi hyppäsin takaisin satulaankin ja Hemppa rikkoi laukalle. Kysyin että tahdotaanko 6 vai 7 askelta. Kuudella taidettiin tulla aina tähän asti. Nyt tein sitten päätöksen yrittää seiskaan ja se onnistui ihan siististi.

Ei mikään esimerkkirata tökkäyksineen. Pysyin kuitenkin hyvällä mielellä eikä itseluottamus kolissut yhtään. Kaikille kielloille oli ihan hyvä syy. Loistavaa bonusta sekin että pysyin niin vakaasti kyydissä noissa tilanteissa. Mutta nyt olin paremmin mukana hypyissä, Hemppa ei nykinyt ohjia ja laukka oli kaarteissa ihan hyvää. Hyviä hyppyjä eikä korkeus tuntunut yhtään pahalta. Päinvastoin, olisin taas haaveillut joukkoon jonkun isomman että loput näyttäisi pieniltä.

Kunhan muistan ratsastaa eteen ja säilyttää ajatuksen lyhyestä hevosesta niin hyvin se menee.

Ongelmia:
kiellot

Parannusta:
luotto ratsuun säilyi
korkeus ei ollut paha
verkassa siistejä hyppyjä
vaihdot löytyi paremmin

Todistusaineistoa:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora