lauantai 25. helmikuuta 2017

Helppoa ja tasaista, toivekorkeutena metri

Lauantaille markkinoitiin vielä estetunti. Tottakai suostuin. Hempalla tietysti. Hepalle vähän rankempi päivä mutta eipä tällaisia jatkuvasti ole. Pari tuntia ehti huilia heinien kanssa karsinassa ennen kuin jatkettiin. Maneesiin kasattiin pitkän sivun sisäpuolelle 3 esteen linja ja lävistäjälle ravijumppa. Esteiden sijoituksia piti vähän miettiä auringopaisteen takia. Ratsukoita tunnilla oli 5 ja tänään kaikki hoitivat oman osuutensa ihanan reippaasti!

Alkuverkassa tehtiin siirtymiä käynti-ravi ja ravi-laukka. Hempan ratsastettavuus oli oleellisesti huonompi kuin koulutunnilla. Alkuun tuntui jopa takaa niin jäykältä että epäilin liikkeen puhtautta. Ehkä puuttuva kenkä aiheutti tätä? Ope ei kuitenkaan nähnyt liikkeessä kummallisuuksia ja tunne lähtikin lopulta pois.

Oma versio päivän esteistä.

Alkuun tultiin laukalla 3 esteen linjaa. Miniesteillä kahta ja kolmea askelta väliin. Hemppa hidasti asiallisesti mutta kun piti saada 3 ja 2 niin ei lähtenytkään pohkeista eteen. Muutaman kerran tuli raviakin väliin. Kahdella meni sujuvasti.

Linjan jälkeen.
©Iita

Sitten tultiin ratapiirrokseen merkattua kakkosta. Maapuomi, ristikko ja yhden laukan päässä okseri. Ravissa sisään. Alkuun okseri oli pystynä. Tämäkin ihan siististi ja pysyttiin ravissa. Painoa ennemmän jaloille oli ohje kuskille. Pari väärää laukkaa tuli muttei kuitenkaan läheskään joka kerta. Vau! Okseri nousi pikkuhiljaa ja lopulta se oli siinä toivekorkeudessani metrissä. Luotto loppui ekassa hypyssä kesken ja nappasin harjasta kiinni. Toinen meni luottavaisemmin.


Metrin okseri.
©Iita

Tämän jälkeen tultiin taas muutamat kierrokset 3 esteen linjaa, nyt vähän isommilla esteillä. Sujuvasti. Sanomista tuli ettei oltu ihan esteiden keskellä. Varsinkin keskimmäisellä yleensä pullahdettiin vähän kohti seinää. Lopuksi vielä kuvan mukainen rata. Saatiin kunnia aloittaa koska okseri oli ylhäällä meidän jäljiltä.

Hemppa imi hyvin eteen ja nyt väleissä piti jo pidättää että kaksi askelta mahtui. Linja siististi. Raviin, vähän himmailua. Ristikon hyppäsi aika rauhassa mutta nyt lähti hienosti jalasta eteen kun pyysin. Taisi löytyä myötälaukkakin ja vikat 3 myös sujuvasti. Tosin yhä oltiin hieman keskeltä vinossa.

Vähän valuu seinälle.
©Iita

Tuntui ihanan helpolta ja sujuvalta. Siltä se kuulemma näyttikin. Olipa kivaa ja taas tulin onnelliseksi.

Aurinkoa. Kuski kenottaa jalat kippurassa.
©Iita


Loppuraveissa Hemppa yritti alkuun vähän juosta. Sitten sain sen tasoittumaan. Ope muistutti suoristamisesta ettei olla kaula oikealle. Lopuksi tuntui yhtä hyvältä ratsastuksellisesti kuin koulutunninkin jälkeen.

Ongelmia:
kuskin jalat ei pysyneet alhaalla
välillä ei mennyt jalasta eteen

Parannusta:
paljon myötälaukkojakin
laukka säätyi hyvin
viimeinen iso kierros tuntui ihanan helpolta
ei kieltoja eikä pudotuksia

Väitän että tästä tunnista oli vikalta kierrokselta videokin mutten nyt löydä sitä mistään. Tulee jos löytyy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora