maanantai 3. lokakuuta 2016

Vajaatehoilla matkustelua

Maanantain koulutunnille sain Dumbon. Ei alkanut vahvasti kun olin ihan liian viimetippaan liikkeellä. Heppa oli tarhassa ja hukassa oli niin riimu, suojat kuin kaviokoukkukin. Onneksi ei ollut likainen kuin kaulasta ja jaloista. En onneksi ollut kovin monta minuuttia lopulta myöhässä. Ratsukoita tunnilla oli 5.

Otin esteraipan heti alusta asti mukaan ja hyvä se oli olla. Oltiin molemmat vähän nukuksissa. Käynnissä jaksoin vaatia eteen mutta aika pian lusmuunnuin itsekin enkä tehnyt mitään ylimääräistä koska ei vaadittu. Volttailtiin menemään ja hölköteltiin. Ohja taisi olla vähän pitkä ja takajalat uinumassa. Niin uinui kuskinkin jalat. Nyrkit pystyyn kävi käsky. Hepasta ei sanottu mitään.

Päivän tehtävänä tultiin koko tunti keskihalkaisijalle. Ensin käynnissä ja pysäytettiin, sitten ravissa käyntisiirtymällä ja lopuksi siitä nostettiin laukka ja jatkettiin laukan suuntaan vielä pitkän sivun loppuun. Pysähdykset tuli alkuun kättä vasten mutta tämän osasin korjata. Eteen lähti jalasta vähän huonosti. Ravissakin sain siirtymät alas aika hyviksi mutta takaisin raviin piti monesti huomauttaa pienellä napautuksella. Laukat nousi mutta tarjosi monesti oikeaa. Open kommentti oli että nosta huolellisemmin. Mitä muutakaan ajattelin tehdä? Vasempaan kyllä varmaan puolet nousi väärin. Oikeaan kaikki myötäisinä. Säilytti laukan vaikka meni aika rauhassa. Ravissa ja laukassa tuli sanomista kulmanratsastuksesta vaikka mielestäni tsemppasin hyvin. Harjoitusravissa oli edelleen mielestäni ihan mukava istua.

Loppuraveissa vaan pyöriteltiin voltteja. Nyt Dumbo taipui molempiin suuntiin ja oli aika rento. Ehkä yhä vähän löysä. Nyt kuulemma näytti hyvältä.

Ongelmia:
kuski lusmuili 20 % tehoilla
nousi oikeaa laukkaa vaikka pyysin vasenta
istuin kuulemma vinossa vasemmalle
hepo ei keskittynyt vaan tuijotteli ympäriinsä
ei asettunut rehellisesti vaan oli monella mutkalla

Parannusta:
ei säikkynyt
ei pukitellut tai protestoinut
sain alassiirtymät paremmiksi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora