lauantai 22. lokakuuta 2016

Lauantain toinen suokkitamma nollille

Lauantaina Hilimalla oli kisaton päivä. Sain luvan mennä sillä 70 cm. Tämäkin oli ollut aamulla tunnilla, joten liikuntaa oli pohjilla. Suunnittelin lyhyttä verkkaa tämänkin kanssa. Kentällä Hilima oli ihan erilailla tolkku kuin Silviira. Ei pörinöitä eikä jännitystä. Sen verran otti kuitenkin muista kierroksia että ravi ja laukka oli kamalaa kipitystä. Yritti käynnistä itsekseen rikkoa raville mutta ei ollut lähtemässä käsistä. Laukassa kaatui molempiin suuntiin todella pahasti sisäpohjetta vasten enkä saanut yhtään taivutettua sisään. Tässä huomasi meidän treenin puutteen.

Verkkahyppyjä otettiin 4. Siinäkin kolisteli ja pudotti. Kipittely ja malttamattomuus osasyynä.

Maneesissa oli vähän rauhallisempi. Ei enää kipitellyt samoin. Ei onneksi katsellut esteitä yhtään. Sama sisälle kaatuminen vaivasi kyllä täälläkin ja yritin tehdä pitkät tiet. Myötälaukat löytyi aika hyvin. Alkurata meni ihan siististi ja rupesin jopa ihmettelemään ettei olla pudotettu mitään. Piti silti keskittyä tulevaan. Loppuradasta oli tuuria mukana kun esteet kolisivat ihan kunnolla ja puomit heiluivat mutta pysyivät kuitenkin ylhäällä. Olin melko varma että jotain putosi ja maalissa oli hyvin iloinen yllätys että nollat tuli! Aikakin oli sallitun rajoissa eli oikeasti 0 vp.

Sen verran nopeita kuitenkin oltiin (44,84, ihanneaika 48 s) että jäätiin lopulta ensimmäisiksi ei-sijottuneiksi. Erot oli pieniä, sillä meidän alapuolelle jäi vielä kolme nollaa. Viidentenä 10 ratsukon luokassa oli kuitenkin oikein hyvin. Olin kovin tyytyväinen tähänkin eikä ruusukkeetta jääminen haitannut. Tuurinolla.

Olikohan Sirpa, joka videoi ratamme:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora