lauantai 22. lokakuuta 2016

Ihanneajan harjoittelua

Lauantaina oli taas aikainen aamu. Kympiksi Hempan kanssa estetunnille. 4 ratsukkoa ja ensimmäiset maneesitreenit. Esteet oli eiliseltä valmiina.

Alkuverkassa Hemppa tuntui jäykältä mutta vetreytyi nopeasti. Hieman vänkäili vastaan mutta aika kelpoa menosta tuli. Temponmuutoksia kaikissa askellajeissa. Huolellisia taivutuksia. Piti tosissaan pyytää jalasta eteen eikä oikein halunnut ottaa pidätteitäkään vastaan. Ehkä tästä syystä varustukseen oli lisätty alaturpis.

Hypyt aloitettiin suoralta linjalta, johon piti laittaa 6 askelta. Aloitettiin turhan pitkänä ja löysänä ja kiellettiin heti ekalle. Hah! Korkeutta varmaan huimat 60 cm. Siinä napautin raipalla lähestyessä ehkä kahdestikin mutta ei ollut apua. Uudelle yritykselle otettiin vauhtia koko maneesin ympäri. Siitä kun lähti lyhentämään niin parani vihdoin. 6 askelta oli lyhentäen mutta mahduttiin kyllä. Molemmista suunnista, yhteensä ehkä neljästi. Parhaimmillaan oikein tasaisesti.

Itseäni vähän harmitti että harjoiteltiin tällaista himmailua. Kisoissa kun ongelmanani on tulla liian hitaasti.

Sitten taidettiin tulla kavalettilinja kerran. Vähän reitti valui sivuun mutta sekin riitti. Sitten tultiin kellottaen kierros maneesin ympäri (ovaali eli ellipsi) kolmella esteellä. 6 laukan linja ja päädystä vähän kuin puoliympyrällä okseri. 20 sekuntiin tähdättiin ja joka kerta meni vähän yli. Hemppa tuijotti päädyssä olevia ihmisiä eikä päästy siitä niin sujuvasti ohi kuin olisin halunnut.

Lopuksi tultiin vielä 11 hypyn rata, 300 metriä. Minuuttiin piti tähdätä. Esteitä vähän nostettiin meille mutta yhä tuntuivat tosi pikkuisilta. Osa saattoi olla ehkä 80 cm? Aloitettiin tosi epätasaisesti. Paikat juureen, vääriä laukkoja. Ei auttanut vaikka ajattelin sujua, pitäisi vielä toteuttaa. Kaarteessa yritin korjata laukkaa ravin kautta ja sitten vasta tajusin että siinä menee rytmi lopullisesti. Kunnon päätöstä en tehnyt jättää laukat vaihtamatta mutta niin taisin lopulta tehdä. Hirmuisesti vääriä ja meno lähti sujumaan vasta ihan lopussa. Nyt oltaisiin saatu tulla linjalle 5 askelta mutta 6 siihen otettiin. Kamalaa! Mutta ei pudotettu mitään eikä saatu sakkokierrosta. Hypättiin kuitenkin kaikki hypyt yhdessä ja sain jalkani pidettyä aika hyvin alhaalla. En muista selvisikö aikamme.

Hempalle ei ollut tänään muuta hommaa, joten sain verkata sen hyvin pois. Ravattiin ja pyysin siltä aktiivista ja kuuliaista menoa. Kyllä se lähti paranemaan. Vaikka olisin voinut jatkaa vielä toisenkin tunnin.

Ongelmia:
yksi kielto
harjoiteltiin himmailua
radalla vääriä laukkoja ja huonoja paikkoja
tuijotteli yleisöä

Parannusta:
isommilla esteillä empimättä yli huonommistakin paikoista

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora