maanantai 17. lokakuuta 2016

Jätistä miniin

Estetunnille sain valita Ressun ja Wanesan väliltä. Ressu ei ole tainnut viime aikoina kovin paljoa hypätä ja viimeksi ei vakuuttanut kielloillaan. Toki Wanesa on minulle myös paremman kokoinen miniponi. Päädyin siis Wanesaan eli reilu 40 senttiä alemmas kuin edellisellä tunnilla. 3 ratsukkoa tunnilla. Meillä olikin kylmäveristen tunti, sillä loput hepat oli suokkeja.

Alkuverkat mentiin aika pitkän kaavan kautta. Tosin suurin osa taisi olla pitkin ohjin kävelyä alkuun. Ravissa piti taivutella ja tehdä temponmuutoksia. Wanesa oli tikkujäykkä eikä taipunut mihinkään. Toiseen suuntaan oli kääntämisvaikeuksiakin. Jalustimet nostettiin kaulalle ehkä heti alkuun. Ainakin kevenneltiin pitkät pätkät ilman. Verkkalaukassa sama taipumattomuuden ongelma. Oikeassa kierroksessa piti lopulta olla kierroksen verran kevyessä istunnassa. Sen jälkeen hapotti reidet satulassa istuenkin.

Hypyt aloitettiin ilman jalustimia ponnistuspuomilliselle pikkupystylle. Eka hyppy oli hyvä, sen jälkeen en vaan hahmottanut etäisyyksiä eikä osuttu puomille useasta sakkokierroksesta huolimatta. Omaa mukautumista en tämän takia ehtinyt miettiä. Taidettiin tulla este vielä pikkuokserina ilman jalustimia? Aika pian jalkkarit otettiin kuitenkin takaisin. Sitten päästiin ponnistuspuomista eroon ja este nousi. Rohkeasti poni loikki kunnes etupuomin noustua otti kiellon. Ehkä usvatin sen mielestä liikaa kohti estettä. Muistin tehdä sen jatkossa jo ennen lähestymistä. Tämän jälkeen päästiin yli. Harmi etten itse osannut istua noissa isommissa hypyissä yhtään. Jalat heilui oikein ronskisti ympyrää ja kävi kaukana takana. Onneksi oli poni esteen jälkeen aina alla. Korkeutta oli enimmillään kuulemma jotain 90 sentin pintaan jos ei vähän ylikin. Isolta se ponin selästä ainakin näytti.

Seuraavaksi tultiin jumppasarja pari kertaa. Luultavasti meidän takia välejä lyhennettiin. Suokeille ne oli vähän lyhyet. Wanekin joutui hyppäämään ylöspäin. Esteet oli ehkä 60 cm. Ei ihan minejä tällaiselle tehtävälle. Hypyt ok mutta valuttiin oikeaan laitaan kohti aitaa.

Oma versio ratapiirroksesta.

Sitten tultiin rata. Jumppa vasemmalta, keskellä kenttää oleva okseri vasemmalta (oli laskettu vähän pienemmäksi) ja takalaidan suhteutettu (kuulemma n. 18 metriä). Eka kierros ok -. 5 laukkaa vikaan väliin ja vika kopsahti. Unohdin tehdä pidätteet.

Toiselle kierrokselle skarpattiin ihan kunnolla. Keskityin jumpalla tähtäämään keskelle ja oli jo kelvollista. Okserille laukattiin paremmin ja tuli sujuvampi hyppy. Laukkakin taisi vaihtua? Vikalle linjalle ratsastin, tein pidätteet ja pyysin aktiivisuutta jalalla. Oikein hyvä ja tasainen 5. Se riitti meille. Eikä muutkaan enempää loikkineet. Suokit pääsi toisella kierroksella suhteutetun neljällä.

Tavallista vähähyppyisempi tunti mutta eipä tuo haitannut. Tuntikaverit olisivat halunneet ehkä sittenkin hypätä ilman satulaa. Olisin ollut isoilla esteillä pulassa! Jumpalle se olisi ollut kyllä hyvä.

Loppuraveissakaan en saanut Wanesaa myötäämään ravissa. Yritin parannella tilannetta käynnissä mutta ravista ei vain tullut hyvää. Eteni kyllä. Tunnin jälkeen huomasin että ponilla oli kuparirolleri suussa. Tälle ihan asiallinen ratkaisu ja siitä huolimatta tuntui purevan oikealta kiinni. Kuuma sille tuli. Mutta ei palellut kuskiakaan.

Ongelmia:
vaikea hahmottaa etäisyyttä ja paikkaa puomille
yksi kielto
en osannut istua isoissa hypyissä mukana
jumpalla valuttiin ulkoreunaan

Parannusta:
ilman jalustimia meni ihan asiallisesti
isosta okserista kuitenkin yli
toinen ratakierros oli oikein siisti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora