torstai 10. syyskuuta 2015

Takaisin Lidalla, sinkoilupäivä

Torstaina pääsin vihdoin takaisin Lidan kyytiin. Hyvä niin sillä sunnuntaina oli kisat tulossa. Ratsukoita tänään tunnilla oli 5. Mennessä +15°C, lähtiessä n. +10°C. Ennen tuntia muutettiin vähän esteitä. Tiistaina Lida oli kuulemma hypännyt oikein hienosti.

Alkuverkka oli taas itsenäinen. Lida eteni mutta tuijotteli kulmaa poikkeuksellisen pahasti. Kovin lähelle ei päästy ennen kuin loppuverkassa.

Hypyt aloitettiin taas ympyrällä, tällä kertaa kahdella kavaletilla. Vasemmassa kierroksessa puomit putoili ja rytmi oli hukassa. Odota hyppyä. Oikeassa kierroksessa tajusin että voin laskea laukkaa, rupesin näkemään paikat, odotin hyppyjä ja meni superisti. Jee!

Hämärä tuli aika pian ja lopulta oli todella pimeää. Tehtäviä en suuremmin muista. Jumpalla jo pudoteltiin, ilman selvää syytä. Kaarre oli meille hankala. Korkeimmat esteet oli metrissä. Eikä metri edes näyttänyt pahalta kun ennen omaa vuoroa korkeus oli 110. Suurin osa pudotettiin mutta empimättä mentiin yli. Talo onnistui tänään asiallisesti. Epätyypillisesti Lida pukitteli pudotuksista ja otti lähtöjä. Eteni hyvin ja reagoi pyyntöihin. Kivaa oli!

Ongelmia:
pudotuksia
kaarre-este oli paha
tuijotteli kulmaa
pukitti ja sinkoili

Parannusta:
ei epäröinyt esteillä
metri ei ollut paha
eteni
osasin säätää laukkaa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora