maanantai 14. syyskuuta 2015

Ponipäivän alku

Maanantaina arvasin päivän ratsut oikein. Koulutunnille oli merkattu Wanesa, esteille Ressu. Kummatkin tallissa.

Wane oli poikkeuksellisen likainen. Vaan nopeasti puhdistui. Ratsukoita oli kivasti vain 3. Ope kysyi että tehdäänkö raviväistöjä vai laukanvaihtoja. Päädyttiin tekemään (yrittämään) kumpaakin.

Ihan alkuun ponia piti virkistää ravaamaan vähän reippaammin. Se tuli pyytämällä. Taas jotenkin haaveilin käyntiosuuden ja ravissa sitten havahduin siihen ettei ratsu ole avuilla. Kulmat kaatui sisään eikä asettunut. Puri kuolaimeen ja vastusteli.

Jalustimien kanssa laukassa oli ihan kamala istua. Ei se laukka muutenkaan mikään istuntanautinto ole. Sain nostaa jalustimet ylös. Tehtiin laukkalävistäjiä. Ensin piti vaihtaa ravin kautta. Poni pudotti itsekseen raville. Uusi laukka nousi kuitenkin näppärästi. Myöhemmin meiltä kaivattiin vaihtoa suoraan. Olin tappiomielialalla jo ennen ensimmäistä yritystä. Enhän minä osaa vaihtaa. Ravin kautta poni yhä järjesteli jalkansa ja kun en päästänyt raviin niin sitten mentiin vastalaukkaa. Ei tullut kovin hyvä.

Lopuksi tultiin vielä raviväistöjä. Olisin halunnut aloittaa käynnissä. Ravissa oli vähän vänkäilyä. Tarpeeksi monen hankalan kierroksen jälkeen sain luvan tulla käynnissä. Siinä vaiheessa tultiin jo siksakkia uralta sisään ja takaisin. Käynnissä onnistui oikein kivasti. Määrätietoisen päättäväisesti en jättänyt venkuloinnille tilaa. Vaan ravissa poni puri kuolaimeen, vastusti, käänsi päätä vinoon ja yritti jättää pidätteet kuuntelematta. Vasemman pohkeen väistö onnistui kuulemma helpommin, itse en meinannut huomata juuri puolieroja.

Ongelmia:
en osannut istua laukassa jalustinten kanssa
aika paljon vänkäilyä
raviväistöt oli turhan haastava aloitus

Parannusta:
väisti käynnissä nätisti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora