lauantai 19. syyskuuta 2015

Onnellisuutta hypätessä

Lauantain kolmas tunti oli oman porukan estetunti. Meitä oli kivasti vain 4. Opekin vaihtui tässä estetuntien välissä. Rosa tuli tallista mutta ihanasti oli laitettu valmiiksi vatsapanssaria, martingaalia ja alaturpista myöten. Jätin raipan heti alkuun pois mutta rupesin katumaan tätä kun tamma oli alkuverkassa niin löysä. Virkistyi kyllä hetkittäin mutta pääosin oli aika ponneton kaikenlaisesta herättelystä huolimatta.

Ope kaipasi energisempää menoa ja multa paremmin kannettuja käsiä. Tulihan se vaikka omistaja sanoikin että Rosalla pitää pitää matalat kädet. Tykkään enemmän sellaisesta asiallisen hyvästä asennosta. Alkuverkassa laukattiin myös minikavaletin yli. Siinä tamma meinasi vähän kiihdytellä ja sain hyvää palautetta rauhallisesta mutta jämptistä olemisestani. Nopeasti tasoittuikin.

Itse tehtävätkin aloitettiin aina tulemalla kaksi kierrosta ympyrällä kavaletin yli. Ensin tultiin jumppaa ravilähestymisellä. Rosa esitti alkuun maltillisia kiihdytyksiä vikalle pystylle. Tultiinpa se kertaalleen jopa koomaten eli meinasi hyytyä väliin. Aikamoista Rosalta! Paljon vääriä laukkoja oli myös. Pääsääntöisesti aika maltillisia kiihdytyksiä.

Tultiin myös muuri. En antanut vaihtoehtoja vaan kummastakin suunnasta päästiin ekalla yli.

Lopuksi tultiin pelkkää jumppaa ja laukassa sisään. Okseri nousi ja lopulta se oli 105 cm. Yhä mainioita hyppyjä. Itselleni hankalinta oli saada askel sopimaan ekalle maapuomille. Mutta mainio tunti. Tästä tuli onnelliseksi!

Ongelmia:
hypättiin okseri vasemmasta laidasta
vääriä laukkoja okserin jälkeen

Parannusta:
ei kieltoja tai pudotuksia

Videokooste tunnista:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora