maanantai 14. syyskuuta 2015

Kahden pisteen istuntaa

Estetunnille piti tosiaan tulla Ressu. Sillä aloitinkin. Vaan heti ravissa huomasin että poni on könkkä. Katsottiin kaviot ja siirrettiin satulaa vaan ei auttanut. Yhä tahditti ravia. Poni sisään ja loppukäynneille maastoon lähtenyt Wanesa takaisin hommiin kunhan palasi. Hyppytunnin piti hyvin poikkeuksellisesti omistaja itse.

Alkuverkassa treenattin kevyttä istuntaa pitkällä sivulla. Jalustimet tuntui pitkähköiltä mutta kevyessä istunnassa pysyin vielä suht hyvin. Tosin olihan se satula aika lähellä pyllyä. Kun aloitettiin hypyt laukassa niin laitoin jalustinhihnoihin kierteet. Myöhemmin vielä toiset. Jälkimmäisten kierteiden kanssa jalustimet rupesi oikeasti olemaan tosi lyhyet. Tasapainoista asentoa pylly takana, reilusti irti satulasta sekä hartiat takana en vain löytänyt. Se oli joko tai. Peppu takana ja etukeno tai peppu edessä ja pystympänä. Onneksi ponilla oli tukkaa, josta sai vähän huijattua lisätasapainoa.

Mitään kovin ihmeellisyyksiä ei hypätty. Lenkkitehtävää useampaan otteeseen. Piti saada poni herätettyä ja yrittää itse istua siten, ettei takapuoli hipaisekaan satulaa. Etukenotuksesta oli vaikea päästä pois. Itse hypyt meni ihan ok mutta myötälaukat oli hukassa. Okseri oli ehkä max 75 cm. Lopputunnista tuli myös aika pimeää.

Ongelmia:
tasapainoisen istunnan löytäminen
myötälaukat
kun keskityin kaikkeen muuhun niin ohjat pääsi löysälle

Parannusta:
peppu rupesi pysymään paremmin irti satulasta
poni toimi löysemmälläkin ohjalla

Anni videoi lopputuntia.
Video on säädetty YouTuben editorilla valoisammaksi, siksi se on rakeinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora