keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Kolmatta kertaa ratsailla ja kisoihin

Keskiviikkona oli koulukisapäivä Myrskylässä. Nyt uusi yritys kun viimeksi ei ollut tarpeeksi kisaajia ja koko kisat peruttiin. Nytkin menetin tiistain estekisat kun olin kenttäkurssilla. Heppa kävi siellä onneksi pätemässä. Tänään siis helppo C:1 Lordalla.

Suoraan töistä tallille, jossa Lorda odottelikin valmiina. Kentällä kyytiin ja kaverin kanssa ratsain kisapaikalle. Matka ei ollut pitkä mutta siihen sisältyi huonolla näkyvyydellä oleva maantien ylitys, jossa autot ajavat kahdeksaakymppiä (käytännössä lujempaa). Piti kuunnella että onko autoja tulossa. Onneksi hepat ei autoja pelänneet.

Verkassa oli aikaa yllin kyllin. Lorda oli suht rauhallinen alusta asti. Otettiin pitkät käyntipätkät alle. Sekä paljon siirtymiä. Pyöreyttä pysähdyksiin ei vain löytynyt ja ajattelin että kisaverkka on huono paikka ruveta käymään tamman kanssa niistä syväneuvotteluja. Ravissa kulki yllättävän tasaisesti ja pyöreänä tuntumalla. Laukkaa otettiin kumpaankin suuntaan vain pienet pätkät. Nousi ihan hyvin mutta kovin suuria kuvioita ei verkassa ollut tilaa tehdä. Sen verran pörinöitä otti laukasta ettei sen jälkeen meinannut enää ravata rauhassa. Päätin jättää laukkaverkat sikseen ja keskittyä raviin ja siirtymiin.

Alunperin oma lähtövuoroni oli kahdeksasta kuskista viidentenä. Koska suurin osa kisaajista oli kateissa, starttasin lopulta kolmantena ja samalla luokan viimeisenä. Verkan rentous jäi aitojen ulkopuolelle ja tammaa selvästi vähän jännitti. Yritin yhä vain näyttää paikat rauhassa ja saada menoa rennonletkeäksi.

Suht siisti rata tehtiin. Toki ihan niin rentoa ei ollut kuin olisin halunnut. Suurin ongelma alussa oli ajoittainen jännittäminen. Laukat nousi ihan ok mutta meni vähän kankeasti töpöttäen kun pelkäsin liikaa leijumista. Ekasta laukasta tultiin vähän kompuroiden takaisin raville. Laukkojen jälkeisellä ravivoltilla tarjosi vähän laukkaa, siitä tuli meidän huonoin numero, 5. Parhaat (7) tuli viimeisestä askeleenpidennyksestä sekä jälkimmäisestä laukannostosta.

Radan jälkeen loppuverkassa tamma taas rentoutui kivaksi. Luultavasti toinen rata olisi mennyt paremmin. Nyt testailin yhä vähän temponmuutoksia ja siirtymiä käyntiin. Sain juonesta kiinni miten Lordan saa ravista käyntiin jännittymättä. Rennot pysähdykset jäivät yhä mysteereiksi.

Tuloksissa oltiin lopulta keskimmäisiä kolmesta. Prosentteja jopa 61,500. Kiltisti arvosteltu.

Mentiin sitten samaa reittiä takaisin tallille, hoidettiin ratsut ja ratsastettiin ilman satulaa noin kilometrin päähän laitumelle.

Kisasuorituksemme:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora