torstai 18. kesäkuuta 2015

Kevätkauden viimeinen 1,5 tunnin estetunti

Torstaina estetunti oli aikaistettu tulevan juhannuksen takia kolmella tunnilla. Suoraan töistä tallille siis. Sain jatkaa Lidalla kuten salaa haaveilinkin. Tamma oli jo hommissa ja edellinen tunti oli maneesissa koska pihalla tuli vettä eikä lämmintäkään ollut kuin +10°C.

Satulan vaihto ja alkuverkattiin maneesissa. Käynnissä ja ravissa oli alkuun tosi tasainen. Kun pysähdyin sen verran että riisuin turvaliivin, katosi meidän pyöreys johonkin. Taivutettiin sisään ympyrällä, pienennettiin kuviota ja väistätettiin sitten satula edellä takaisin ulos. Laukasta pudotteli raville ja käskytyksestä päätyi väärään laukkaan. Riittävällä patistamisella laukasta tuli lopulta aika kivaa.

Pihalla tuli paljon pientä vettä. Kasteleva keli. Kenttä oli kuitenkin kivassa kunnossa, ei pölissyt eikä ollut liian märkä.

Alkuun tultiin ravipuomeja ja ristikkoja. Hypyissä oli tarkoitus saada laukka vaihtumaan. Ensin esteet oli ihan pieniä eikä saatu yhtään vaihtoa. Lidakin oli turhan rauhallinen, kaipasin vähän pörinää. Lopulta rupesin yksi kerrallaan lisäämään jippoja. Lisää laukkaa, huolellisemmat vaihtoavut, paino, johtaminen. Ei auttanut. Kun tähän lisäsin vähän liian myöhään esteelle käännetyt tiet, jotta hyppyyn tuli kunnon käännös, saatiin vihdoin vaihdot kumpaankin suuntaan. Jes! Ei todellakaan mikään automaatti.

Erillisiä pikkutehtäviä ei taidettu tulla vaan hypättiin ensin 5 esteen pikkurata ja toisella kierroksella 7 hyppyä. Eka kierros alkoi hyvin mutta vikalle venyi välissä pitkäksi, tultiin huonosta paikasta laakahyppy ja pudotettiin. Tokalle kierrokselle esteet nousi jonnekin ehkä 80 cm pintaan. Nyt aloitettiin huonosti ja lakaistiin alkurata mukaan. Loppua kohti parani ja vihdoin saatiin talollekin hyvä hyppy. Pikkuhiljaa rupeaa olemaan aika hyvä näkemys siitä miten Lidan kanssa pitäisi edetä ja jälkikäteen olen aika hyvin kartalla miksi ollaan pudoteltu. Tilannetaju ei ole vielä ihan riittävä. Tamma reagoi kuitenkin pyyntöihin aika kivasti.

Pihalla ravailtiin hetki, kulki sangen mukavasti. Reippaasti, pyöreästi ja ryhdikkäästi. Asettuikin molempiin suuntiin. Lopuksi vielä tehtiin maneesissa samaa taivuttelua kuin alkuun. Yhä saisin taivuttaa rohkeammin.

Iltaruokien jälkeen hepat pääsi laitumelle. Lida osasi käyttäytyä ihan nätisti viedessä. Harmittelin jo kesätaukoa kunnes tuntikaveri muistutti että meillä on ensi viikolla estekurssi. Opelta sain vastauksen että saan mennä sen Lidalla, jee!

Ongelmia:
yhä meno valuu välillä pitkäksi tai löysäksi, askel ei sovi ja tulee pudotuksia

Parannusta:
ei tuijotellut
hyvä sileällä
oli hyviäkin hyppyjä
mukisematta kaikista yli

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora