sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Harvinainen kisatreeni Merillä ja muutama isompi este

Sunnuntaina menin tunnille tietäen että luvassa on esteitä. Odotukset ei olleet kovin korkealla. Kuvittelin saavani väärän ratsun ja odottelevani kun 8 muuta suoritaa. Onneksi olin väärässä. Ratsukoita oli vain 6 ja omistaja oli sitä mieltä että treenaan Merillä, joten vaihdettiin hevoset siten että pääsin Merin kyytiin.

Esteitä maneesiin kasattiin 4. Kaarevat linjat aika pitkillä väleillä. Keli oli jäähtynyt niin paljon että laitoin pitkähihaisen turvaliivin alle. Pihalla tuli paljon vettä.

Jo alkuverkassa Meri oli aika innokas menemään. Yritin pitää sekä käynnin että ravin rauhallisina. Helposti meinasi lähteä kauhomaan. Yllättävän vaivattomasti irtosi pyöreähköä menoa. Jopa vasemmassa laukassa. Oikeassa ei pyöristynyt ja tuntui menevän tosi lujaa. Onneksi vain eteenpäin ja ohjaus toimi. Muutamat pysähdykset ja peruutukset tein verkan aikana että saisin painoa vähän takaosalle.

Verkkahypyt hypittiin pienillä esteillä ja haettiin vaihtoja. Vähän epätasaista menoa ja jokunen ravin kautta tehty vaihto. Ensin hypittiin pelkkiä lävistäjäesteitä, sitten kaarevia linjoja. Kuvittelin välit paljon tiukemmiksi. Alkuun taidettiin tulla kuudella, myöhemmin viisikin meinasi käydä ahtaaksi.

Näin me lennetään.


Lopuksi ope nosti esteitä meille. Ekalle kierrokselle pystyt n. kasikymppiin, ristikot reunoilta 140-merkin kohdalle, eli n. 70 cm. Ensimmäinen kierros meni Merillä ihmetellessä jättiristikoita. Vauhti hidastui kohti ykköstä ja avitin raipalla. Väliin tuli 6. Toinen ristikko meni vähän sujuvammin mutta tienattiin uusintakierros. Ope nosti esteitä. Pystyt ysikymppiin, ristikoihin ei koskettu. Nyt päästiin eka väli aika kivasti. Jälkimmäiselle ristikolle ei osunut askel ja meni taas niin lähelle piiperrykseksi että hypättiin läpi ja koko este kaatui. Silti päästiin pystystä puhtaasti yli. Nyt tultiin sakkona enää jälkimmäinen linja ja tuntui tosi hyvältä vaikka 5 meinasi olla jo ahdas. Itse menin laskuissa sekaisin.

Ysikympit ei näyttäneet pahoilta eikä enää pelottaneet. Minäkin arvoin enemmän ristikoita. Vääriä laukkoja tuli jokunen mutta hyvin Meri ne korjaili.

Ongelmia:
ponnistuspaikat
vääriä laukkoja
läpihyppy

Parannusta:
90 ei tuntunut pahalta

Videokooste:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora