sunnuntai 8. marraskuuta 2020

Helppoa ja tasaista kisatiimitreeniä auringonpaisteessa

 Sunnuntaina oli taas Turkan kisatiimin treenit. Olin taas jo ensimmäisessä ryhmässä, tällä kertaa ysiltä. Yyh taas aikaista herätystä. Onneksi saatiin kasattua rata jo eilisen fysiikkatreenin päätteeksi eikä sen takia tarvinnut herätä vielä aiemmin. 4 hengen ryhmä, ratsu selvisi wa-ryhmästä aamulla: Ponne.

©Heidi Junttila

Keli oli ihanan aurinkoinen, tosin lähtiessä aurinko ei ollut vielä noussut ja tuntui kuin kello olisi ollut 06. Pari astetta lämmintä, kentän pinta oli aavistuksen jäinen muttei kova.

©Heidi Junttila

Ponne löytyi ylätallista. Nappasin varusteet alatallista mukaan. Sangen puhdas heppa. Heinät turvan edessä karkoittivat karusellimenon. Sukkela hoitaa ja varustaa kun tönötti aloillaan. Suojatkin löytyivät omalta paikaltaan. Yksi hokki puuttui ja viereinen oli todella löysä. Pyöräytin sormin vähän tiukemmalle. Muuten siis 4 hokkia per jalka.

©Heidi Junttila

Oltiin ajallamme kentällä. Nyt yritin alkuverkoissa ajatella samoja juttuja kuin Senjalla: taivuta ja myötää. Ponnekin nimittäin tuntui sangen kankealta oikealle. Vasen ohja tuntumalla ja oikeasti käännetään sitä turpaa oikealle. Ehkä vähän parani.

Kuski nukkuu. Ponnen selkäranka näkyy.
©Heidi Junttila

Alkuverkat olivat osin ohjatut. Hieman temponmuutoksia, pysäytyksestä laukannosto. Itse tosin otin vielä peruutuksen mukaan. Ponne heräsi hyvin liikkeelle. Alkutunnista hoputtelin sitä enemmän pohkeen eteen. Vaihtoi taas laukan sileällä pyynnöstä.

Ope kehui ihanasti kasattuja esteitämme. Olin näemmä osannut mitata päätyjen kaarevat linjat sangen hyvin kun yhtä tolppaa siirsi 10 cm.


Ratapiirros kaapattu wa-ryhmästä.

Aloitettiin 9 metrin kaarevalla. Molempiin suuntiin. Ponne meni reippaasti ja empimättä. Myötälaukat pysyivät ja oli aika helppoa. Ensin ristikkoina, sitten pystyinä. Muiden esteiden korkeuksiin ei taidettu juuri koskea.

Ratsukko kumitettu taustalta.
©Heidi Junttila


6 metrin linja tultiin vain kertaalleen. Vähän juureen ekalle mutta Ponne venyi maaliin.

Sitten lävistäjän jumppalinja ehkä ensin pelkältään, sitten kaarevien linjojen kanssa. Jälkimmäisellä kerralla meidän kaikki paikat osuivat ihan nappiin! Jee! Kaarteetkin todella siististi.

©Heidi Junttila


Tultiin myös kombi trippelistä, vedestä ja okserista. Siinä vähän huonompia paikkoja ja saatiin sakkokierros. Ponne meni innokkaasti ja päästin sen vähän liian pitkäksi. Vieläkään trippeli ei tullut ihan sulavasti.

Erikoisempi takajalkatekniikka.
©Heidi Junttila

Lopuksi koko rata. Vesi ylöspäin, 6 m välit, jumppa keskeltä, 9 m välit, okseri, vesi uudestaan, jumppa uudestaan ja trippeli. Tehtiin oikein siisti suoritus. Kuskin oli hankala hillitä pidempien välien usvatusta kevyessä istunnassa. Todella siistiä ja näppärää menoa hyvillä paikoilla. Ainoana miinuksena että nyt kaarteet meinasivat vähän levähtää pitkiksi ja trippelille tuli yhä kulmikkaampi hyppy kuin halusin. Takapuomi kopsahti muttei pudonnut. Ope oli todella tyytyväinen, kehui että ratsastin kaikki paikat.

Käskemättä myötäys on vähän niukempaa.
©Heidi Junttila


Luulin että oltaisiin lopetettu mutta puksut saivat tulla jumppalinjan vielä korotettuna. Okseri nousi ehkä jonnekin 90 cm nurkille. Kumman huonosti katselin tänään estekorkeuksia. Veikkaan että muuten olivat n. 75 cm. Kaivattiin pidempää myötäystä ja ihan hyvin meni.

Kuski myötää kun käsketään.
©Heidi Junttila

Loppuverkassa Ponne ei vieläkään ollut ihan tasainen. Käytiin sitten kävelemässä loppukäynnit vielä rantaa kohti. Pellolla oli joutsenia ja vesilätäköt jäässä.

Nyt ei tarvinnut kuurata rapoja varusteista tunnin jälkeen koska ei ollut yhtään rapaista! Laitoin puuttuvan hokin ja tunnin aikana karanneen viereisen hokin paikoilleen ja kiristin loput. 7 oli löysinä. Ponne sai huilata hetken ja jatkoi sitten tunnin päästä hommia.

Ongelmia:
ihan kaikki ponnistuspaikat eivät olleet priimaa
trippelille vähän kulmikkaita hyppyjä
yksi kolahdus
lopussa kaarteet meinasivat levähtää

Parannusta:
ihana keli!
Ponne vaihtoi laukan pyynnöstä
ei katsonut mitään
helposti kaikesta yli
paikat osuivat aika hyvin
tosi kiva rata ja hyvät tehtävät
oli kivaa

Videoista kiitos Noralle, Marialle ja Hekalle, tässä kooste:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora