maanantai 18. toukokuuta 2020

Vaihtoratsut

Maanantain lista yllätti. Minulle ja Veksun kuskille oli jaettu hevoset toisin päin. Lisämerkinnällä että saadaan vaihtaa jos halutaan. Kysyin että kummalla tahtoisi mennä ja koska ei kuulemma ollut väliä niin pidin mieluummin Veksun.

Nyt ei ollut oikein vaihtoehtoja ratsun varustukseen kuin mennä talliin hepan luo. Onneksi tallissa ei ollut tungosta ja vähäkin väki katosi meitä ennen pihalle. Veksu oli mennyt jo yhden tunnin pohjille, joten harjalla riitti pikasutaisu. Putsasin vielä kaviotkin ja ihmettelin hokkeja. Kenttä nimittäin jo pölisi.

Ratsukoita oli tunnilla 6. Lämmintä n. +8°C mutta taas vähän tuuli. Toppaliivi oli ehkä vähän liioittelua mutten raaskinut ottaa poiskaan.

Alkuverkat mentiin pitkähköllä ohjalla. Veksu ei halunnut kävellä kovin reippaasti, joten sitä piti hätistellä hereille. Ravissa piti taivutella mutta aika vaisuksi jäi. Pidemmällä ohjalla Veksu oli sangen matala. Ope kysyi että juokseeko alta. Vastasin että hidas pohkeelle. Taisin siis patistaa vähän liialliseenkin vauhtiin. Ei yskinyt tänään alkuraveissa.

Laukat otettiin melko nopsaa mukaan ja yhä vähän pidemmällä ohjalla, jopa kevyessä istunnassa. Vegas menikin lähes turpa maata viistäen. Ei kuitenkaan painanut käsille koska hädin tuskin pidin tuntumaa. Jalkkarit koulumitassa tuntuivat vähän pitkiltä, en kuitenkaan lähtenyt säätämään. Ei herännyt spurttailemaan eikä onneksi tuijotellut mitään.

Tänään tehtiin taas kovin veksumaisia tehtäviä eli väistöjä ja vastalaukkoja. Vegasin kanssa olen tehnyt niitä ehkä neljästi viime aikoina. Unan kanssa kunnon sivuttaisväistöjä en muistaakseni kertaakaan ja vastalaukkoja kertaalleen.

Tultiin ensin käynnissä. Pitkän sivun alusta väistettiin keskelle tötterön kohdalle. Siitä voltti uralle ja voltin jälkeen suoraa linjaa kohti lyhyttä sivua (eli kentän keskellä). Sama juttu toiselle sivulle. En taas tuntenut missä takaosa menee ja lähti herkästi edelle. Hullua. 6 ratsukkoa tuntui olevan ihan liikaa, sillä olisin kaivannut paljon enemmän huomiota ja kommentteja. Sitten sama ravissa. Oli ehkä jopa helpompi ravissa. Muualle tein vähän temponmuutoksia.

Lopuksi tultiin loivan kiemuran kuviota laukassa molemmille sivuille eli pätkät vastalaukkaa. Lähdin alusta asti taivuttelemaan Veksua kaarteiden mukaan. Hyvin piti vastalaukat. Taipumiset olivat vähän vaihtelevia. Ensimmäinen kaari oli molempiin suuntiin hankalampi kun piti saada ohjattuakin.

Ope kaipasi kootumpaa ja ponnekkaampaa laukkaa. Siinä olikin taas ihmettelemistä miten saisin sen onnistumaan. Vähän jotain yritin mutten ole varma tuliko mitään muutosta.

Tehtiin koko höskä väistöineen ensin oikeassa, sitten vasemmassa kierroksessa. Oikean kierroksen ravivolteilla tuntui taas tahdittavan. Mutta mitenkään muuten tahditukseen ei päässyt kiinni. Kun ohjat päästi pidemmäksi niin laski vain turvan maahan. Ympyrällä ei näkynyt, voltilla pitkin ohjin ei näkynyt (kääntäminen meni hankalaksi). Keventäminen ei vaikuttanut. Ei pahentunut loppua kohti ja suorilla liikkui puhtaasti, joten ei toimenpiteitä. Ope arveli että voi johtua myös vinoudesta.

Oikean jalan väistöissä ajattelin asetuksen taas aiempien kokemusteni mukaan vasemmalle. Veksu ei ollut aina kovin myötämielinen eikä halunnut asettua vasemmalle. Pyydä kunnolla ja myötää. Meni kummaksi epätasaiseksi veivaamiseksi. Olisin halunnut paljon tasaisempaa menoa. Takaset saatiin mukaan liikkeeseen kun johdin oikealla kädellä oikealle. Ovelaa. Volteilla liikkui pyöreästi.

Loppuraveissa sai antaa venyttää eteen ja alas. Sen Veksu teki hyvin ja pysyi tuntumalla pidemmälläkin ohjalla. Ope kyseli taas että painaako kädelle. Ei painanut.

Ihan ok menoa. Eihän se Veksullakaan mitään superihanaa ja helppoa ollut. Mutta silti vaivattomampaa kuin Unalla (joka muuten ei sekoillut takasissaan toisen kuskin kanssa). Molemmat tarvitsisivat kunnon taivuttelujumppailut pohjille.

Posekuva tunnin jälkeen.
©Siiri K.


Ongelmia:
kenttä pölisi vähän
ei ollut kovin taipuisa
vasemmalle taipuminen oli kankeampaa
volteilla oikeaan ravi tuntui tahdittavan
en tuntenut väistöissä missä takaosa menee
laukassa käteni painuivat turhan lähelle harjaa eli liian alas
ei kuunnellut pohkeitani kovin herkästi

Parannusta:
ei yskinyt
ei tuijotellut
ei ollut edestä raskas (en pitänyt vastaan)
piti vastalaukat hyvin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora