lauantai 30. marraskuuta 2019

Pitkästä aikaa ihan uusi ratsu

Haaveena oli päästä testaamaan tallin uudet ratsut. Niin moni kun on ehtinyt lähteä ilman että olen käynyt selässä. Tänään päädyin maaston jälkeen koulutunnille Vegasin kanssa. Musta tähtipäinen ruuna, joka tuli nyt joskus syksyllä. Kohotettiin ensin kuntoa ennen kuin tuli tunneille. Tänään olin sen kanssa kuudentena joukossa. Pakkasta n. -5°C. Kenttä oli oikein hyvässä kunnossa. Opena tallin kolmosope nyt itselleni toista kertaa.

Ensimmäinen ohje oli mennä väärältä puolelta kyytiin. Yllätyin miten sulavasti loikkasin oikealta kyytiin. Vaikken ole hetkeen mennyt.

Ope puhui että humma osaa piffit ja paffit. En tiedä väitteen todenperäisyydestä. Jätin turpahihnan kukkislöysälle ja ope kiristi sitä reiällä. Sanoi että väliin menee nyrkki. Minulla meni se 2 sormea helposti. Kiristämisen jälkeen ei olisi ehkä enää mennyt.

Aloitettiin käynnissä tekemällä kulmiin voltteja ja muualla pysähdyksiä ja peruutuksia. Tuntui vähän oudolta peruuttaa heti alkuun kun ratsu ei ollut yhtään avuilla. Mutta päästiin taaksepäin. Välillä vähän vinoon. Ei niin rennosti turpa alhaalla kuin olisin halunnut.

Vegasilla oli ihan iso ravi. Vaikka oli mukamas reipas niin ei silti mennyt jalasta kunnolla eteen. Kannuksia ei ollut ja raippana Hempan jäljiltä tynkäraippa (jota omistaja aiemmin haukkui kynäksi).

Ensin taidettiin tehdä pääty-ympyröitä ja suoraa uraa hetki. Sitten tultiin tehtävälle, jossa tultiin aina radan poikki keskeltä kenttää ja kuvioksi tuli iso kahdeksikko. Myöhemmin istahdettiin harjoitusraviin ja keskelle kenttää tehtiin voltit suoristuskohtaan. Ensin vasen, sitten oikea. Muualle piti tehdä voltteja jottei olla kaikki samaan aikaan tehtävällä. Silti usein oltiin.

Keskellä olevilla volteilla ravia piti lyhentää ja koota. Ope halusi että saan tuntumaa Vegasin piffistä tms. Jalat lähellä. Kyllä ratsu vähän lyhensi muttei ollut tarpeeksi rento. Tämä oli ehkä helppo C -tasoista piffiä. Eli hyvin etäisesti koottua ravia. En ihan ymmärtänyt miksi piffeistä piti puhua. Kauhistelin mielessäni että toivottavasti ope ei oikeasti kuvitellut että tehtiin jotain sellaista, sillä sitten menisi uskottavuus.

Lopputunnista vaihdettiin tehtävä siten, että suoristuskohdassa puomien välissä nostettiinkin laukka. Laukassa toiseen päätyyn ympyrä ja takaisin raviin. Tarkoitus oli joka kerta vaihtaa suuntaa mutta menin sen mukaan minne paremmin mahtui. Silti oli välillä ahdasta.

Vegas nosti joka kerta näppärästi pyydetyn laukan. Laukassa oli aikamoista linkoutumista olla. Kulki niska mutkalla ja ohjautui hyvin. Tuli myös helposti raviin. Vaikeinta oli saada suoristettua ennen nostoa kun aavistuksen rupesi sakkaamaan ja odottamaan nostoa. Muttei missään vaiheessa kiihdytellyt tai ollut lähdössä käsistä. Olisin mieluusti voinut ottaa laukasta enemmän kommentteja. Yritin huhuilla niitä katsomosta. Lopulta tajusin että voin kuitenkin ratsastaa laukkaa paremmaksi. Lavat haltuun, ajatus avosta. Jalasta vähän lisää eteen. Kunnon poljenta.

Loppua kohti Vegas vähän rentoutui ja ravissakin rupesi kulkemaan nyökyssä. Alkutunnista kaulan asento oli enemmänkin jännittynyt.

Olihan Vegas ihan hauska. Hemppaa leveämpi mutta kuitenkin istuttavissa. Kivempi kuin Aku tai Dana. Mutta vähän luikero. Muutama lisätreenikerta saattaisi auttaa kovasti. Kivan tasainen mutta muuten oli sellainen olo että Hempan kanssa kaikki on vaan paljon helpompaa.

Ope otti meistä ryhmäkuvan tunnin lopuksi ja taas
todella huomaamattomasti kumitin muut ratsukot kuvasta.


Loppukäyntien aikana ope heitti kentällä piileskelleen myyrän ulos. Aidan ulkopuolella se joutui kärpän suuhun. Minua harmitti suunnattomasti etten tajunnut katsoa enkä nähnyt kärppää!

Ongelmia:
oikea jalustin ei meinannut pysyä jalassa
alkutunnista sormia paleli
en ratsastanut ihan niin skarpisti kuin olisin voinut
humma jännittyi lähes joka kerta porttipäädyssä
tehtävällä oli välillä ahdasta
en nähnyt kärppää

Parannusta:
kiltti hoitaa
hyppäsin todella näppärästi väärältä puolelta selkään
nosti joka kerta toivotun laukan
ei juossut alta

Anu videoi pätkiä tunniltamme:


***

Marraskuun hevosmenot:

 Assi 150 e
 Hemppa
 286 e
 Heponiitty
 114 e
 (kaikki) opet 220 e
 aluevalm.
 103 e
 trailerivuokrat  60 e
 yht.
 933 e

Lisäksi tallimatkoista ja kisa- ja valmennusreissuista tulee noin satasen bensakulut kuussa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora