maanantai 25. marraskuuta 2019

Yhä kamalat kirjaimet

Maanantaina menin taas itsenäisesti Assilla. Pari astetta pakkasta ja tihutti vettä. Liukasta siis.

Taas huomasin että jos Assi kavioiden puhdistuksen jälkeen ottaa pari askelta karsinassa niin puhdistus menee hukkaan ja vana seuraa pihan poikki maneesille asti. Tämä puoltaa aiempaa oven raossa puhdistamista. Turparemmit jätin taas kukkahattulöysälle.

Maneesi tyhjeni pian sen jälkeen kun päästiin paikalle. Käynnissä Assi eteni ihan hyvin eikä tuijotellut. Mutta kun hommat alkoivat niin seinillä olevat kirjaimet rupesivat taas kauhistuttamaan. Sain sullottua niistä ohi mutta humma oli kaikkea muuta kuin rento. Ei kuitenkaan säpsynyt tänään yhtään. Pohdin että huonoa ratsastettavuutta on monenlaista.

Ravissa suoristelin ja taivuttelin. Yritin myös hidastaa vauhtia jotta saisin huomion kunnolla itseeni. Ei onnistunut. Laukassa mentiin uran sisäpuolella ja suoristelin. Joka sivu aloitettiin mutkalla. Ohimennen tein lävistäjät ja vaihdoin laukat. Toinen taisi vaihtua suht näppärästi, toinen muutaman askeleen sisällä. Mutta kummallakin kerralla päästiin kuitenkin sukkelasti laukasta toiseen ilman ravia. Hyvä!

Lepokäyntien jälkeen tein epämääräisesti vähän sitä sun tätä. Siirtymiä käynnistä raviin (piti muistuttaa kertaalleen ihan kunnolla eteen). Ravissa istuin alas ja tein väistöjä siksakkina, muutamat avot ja vähän sulkuyritystä. Voltteja ja siirtymiä. Yritin muutamat peruutukset mutta ne olivat kammottavia.

Laukat olivat yhä vähän mutkalla ja Assi tuijotteli edelleen kirjaimia. Vasta lopuksi rupesi tasoittumaan. Yhä menin uran sisäpuolella ja suoristelin.

Loppukeventelyssä Assi taas omaan tapaansa paahtoi menemään. Minä taivutin ja himmailin. Enemmän auttoi ajatus käyntisiirtymästä ja sillä ravin sai hyvin odottamaan hetkellisesti. Tein vähän kolmikaarisen tapaisia kaaria. Yhä kirjaimia piti tuijotella. Mutta lopuksi tasoittui aika hyväksi ja kun pysyttiin uran sisäpuolella niin ei jännittynyt. Lopuksi sujui suunnan- ja taivutusten vaihdot rennolla kaulalla jännittymättä. Siihen oli hyvä lopettaa.

Kaveri tuli juoksutukseen ja totesin ettei meitä haittaa. Eikä haitannutkaan. Assi käveli pitkällä ohjalla (eikä halunnut pysähtyä). Kaveri vähän spurttaili mutta Assia ei kiinnostanut. Vartin käveli tällä kertaa ja sitten talutin vielä hetken loimi päällä.

Poistuessa tuijotti jotain ja meinasi liirata kottikärryjen yli eteisessä (vaikka tilaa on reilusti). Näin tilanteen tulevan mutta eipä siinä ollut paljon mahdollisuuksia tehdä mitään. Pyysin Assia kauemmas kärryistä mutta havahtui vasta osumaan. Ei onneksi vammoja.

Olin taas hidas loppuhoidoissa ja lopulta harjasin vielä pihaa puhtaaksi jäljistämme.

Ongelmia:
tuijotteli kirjaimia ravissa ja laukassa
ei oikein keskittynyt hommiin
peruutukset olivat kammottavia
oli enemmän vasemmassa ohjassa kiinni

Parannusta:
eteni ihan hyvin (kannusten puutetta ei huomannut mistään)
laukat vaihtuivat pyynnöistä
käynnistä raviinsiirtymät paranivat
ei tullut kakkajumia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora