torstai 14. marraskuuta 2019

Tasoittuu!

Torstaina lämpöä oli asteen verran plussan puolella. Satoi ensin vettä, sitten muuttui rännän kautta lumeksi. Menin viimeiselle tunnille Hempan kanssa. Ratsukoita tunnilla oli 7.

Hemppa löytyikin tänään ulkokarsinastaan. Silti oli vähän märkä ja turpeessa. Vein isoon talliin varustettavaksi ja kiljui viereisen varsan kanssa välillä. Jalustimet olivat satulassa taas väärin päin.

Ratsastuskeli ei tosiaan ollut kovin hulppea. Mutta olin pukeutunut niin hyvin että toppaliivi piti riisua jo alkukäynneissä. Kypärämyssy tuntui tänään olevan vähän liikaa. Liikaa kuului olevan vauhtia myös pitkin ohjin alkukäynneissämme, ihan Hempan omasta takaa.

Alkuraveissa tehtiin loivia kiemuroita molempiin suuntiin. Hemppa nyki pienesti mutta pysyi ihan asiallisessa muodossa. Skarppasin etten vedä. Yritin saada heppaa vielä rennommaksi ja pyöreämmälle niskalle. Tein pieniä temponmuutoksia. Itsestään Hemppa meni aika reippaasti. Vaikka humma tuli suoraan tallista niin opekin kehui miten näytti alusta asti hyvältä. Oli oikeasta ohjasta vähän tyhjempi mutta jotenkin kummasti sain suoristumaan. Tuli paremmaksi ja tasaisemmin kahdelle ohjalle kuin Saku.

Välissä käveltiin hetki ja sitten käytiin keskellä kuuntelemassa ohjeet. Pitkän sivun alusta väistö sisään ja suoraan väistöstä vastalaukan nosto. Laukassa väistö takaisin uralle ja jos homma on tasapainossa niin vastalaukalla lyhyen sivun ympäri. Toisella pitkällä sivulla sai tehdä omiaan.

Haastavinta oli alkuun päästä kulman läpi rennosti. Kun se onnistui niin väistötkin paranivat. Hemppa väisti molempiin suuntiin sangen näppärästi. Jyrkempää väistöä kaipasi ope ja sekin osattiin tehdä. Laukannostot kahta kämmiä lukuun ottamatta oikein. Vähän turpa nousi nostossa mutta uralle väistö ok. Ajatus sulusta. Vastalaukat pysyivät ihan rennohkoina, joten lopulta laukkailin myös päädyn ympäri. Olikohan yhdellä kierroksella kun pudotteli raville. Mutta sain vastalaukan nostettua kaarteessa takaisin.

Toisella pitkällä sivulla ravailin voltteja ja tein vähän avoja. Yritin pitää ravin aktiivisena, taipuisana ja lennokkaana. Välillä oli vähän ruuhkaa mutta sangen hyvin mahduttiin.

Jossain välissä kentän ohi tietä pitkin meni useampi hevonen talutettuna. Koko kööri kentällä tuijotti kovasti. Käynnissä oli turvallisempaa olla. Ei tullut mitään ylimäärämuuveja. Korvahuppua en tosiaan suostunut Hempalle laittamaan koska ei ole minun kanssani tuijotellut ja hupun kanssa yleensä tipahtavat suitset.

Tunti meni kivasti näiden tehtävien parissa. Oli sopivasti tekemistä ja toistoja tuli hyvä määrä menemättä yksitoikkoiseksi. Tarpeeksi yksinkertaista kuitenkin.

Vähän ennen loppuraveja satula rupesi tuntumaan sateesta märältä ja housut kastuivat rainlegseistä huolimatta alhaalta päin. Ei ehtinyt onneksi tulla vilu.

Loppuravien aikaan traktori rupesi auraamaan kentän vierustaa. Hukkasin itse omaa rentouttani ja taisin tartuttaa osan Hemppaan. Ei meidän parasta menoamme. Yllättävän rentoa kuitenkin. Ja kun tultiin kaartoon niin alkoi kentän auraaminen. Hemppa jännittyi vähän mutta päästiin ihan asiallisesti pois paikalta.

Ongelmia:
nyki pienesti
tuijotteli ohi meneviä hevosia (kuten kaikki muutkin kentällä)
parit kämmit laukoissa
ihan lopputunnista märkä satula kasteli housut
traktori häiritsi kuskin rentoutta lopuksi
kuskin selkä tuli taas kipeäksi

Parannusta:
vaatteet pitivät vesisateen sangen hyvin ulkopuolella
Hemppa nyki vain ihan pienesti
oli alusta asti sangen hyvä
pärjättiin hienosti ilman korvamyssyä
ei takapotkuja eikä pukkeja
suht suora hevonen
raviväistöt näppärästi
vastalaukat aika hyvin tasapainossa
molemmat laukat rullasivat ihan ok

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora