torstai 9. elokuuta 2018

Taivuttelujumppaa

Eilen Assilla oli hieroja, joten tälle päivälle toivottiin vähän kevyempää liikutusta ja taivuttelua. Tätä lähdettiin toteuttamaan. Keli oli taas ihanasti +28°C.

Maneesi tyhjeni lähes heti kun menin sisään. En ollut erityisen innokas verkkailemaan itse, joten kävelin pitkin ohjin. Open kanssa aloitettiin yhä melko pitkällä ohjalla käynnissä ja taivuteltiin volttikahdeksikkoa. Yhä piti taivuttaa ihan reilusti eli humma kunnolla kaarelle. Sisäjalkaa eli kunnolla koko kroppa taipumaan eikä vain kaula. Ulko-ohjasta piti höllätä sopivasti ja muistaa myös vahtia ettei valuttu ulos. Omasta mielestäni reitiltä luisumiset johtuivat pikemminkin kuskin huonosta ohjauksesta ja heppa tuntui kaatuvan sisään eikä ulos.

Jossain välissä tehtiin takaosan väistämistä ympyrällä ulos. Luulin olevani vetreä mutta tämä tuntui reisijumeina. Ehkä eilinen koulusatula tai illan venyttely tuntuivat sittenkin jossakin?

Tehtiin myös Holopaiselta opittua harjoitusta eli siirrettiin ensin vain hepan takajalkoja. Ja kunnolla jalka irti kun liikkui. Eteen ei saanut mennä. Olipa vaikeaa. Olin liian hidas ja menin solmuun kun yritin vuoroin tunnustella, vuoroin katsoa peilistä. Ope sanoi että selvästi tunnustelu toimii minulla paremmin kun meni siistimmin kun olin selin peiliin. Käännettiin siis molempiin suuntiin  vuorotellen ympäri.

Seuraavaksi vuorossa oli etuosan siirto pelkillä ohjilla. Jalkoja ei saanut käyttää. Alkuun vähän vinkkasin jalalla kun heppa oli juurtunut aloilleen. Tämä lähti sujumaan ihan hyvin. Mutta kokonaisuutena oli kyllä vaikeaa.

Sitten kevyttä ravia. Assi oli hidas ja kankea. Onneksi rupesi paranemaan suht nopeasti. Kaarevia uria ja taivutteluja. Laukoissa tehtiin loivia kiemurauria. Pari kertaa pudotti raviin mutta taisin aiheuttaa sen itse epämääräisillä vaihtoavuilla. Vaihtoja ei pitänyt tehdä. Lopuksi tehtiin kaaret keskilinjalle asti ja sain taivutettua kaaren suuntaan.

Lopuksi tultiin avoja harjoitusravissa. Tässä vaiheessa Assi taisi luulla että hommat on ohi ja laittoi kiitovaiheen päälle. Mutta helpompi himmailla kuin tyrkkiä eteen. Kun kuski vaihtoi tunnustelusta peiliin katsomiseen niin tuli kiemuraa. Mutta aika tasaisesti Assi suoritti. Keskilinjalla oli taas helpompaa kuin seinän vieressä. Suurin ongelma oli pieni kiemurointi ja poikituksen epätasaisuus.

Loppuraveissa haettiin vielä ajatusta keskiravista. Lähti hyvin eteen mutta olisin halunnut pitää tahdin rauhallisempana. Eipä ollut enää hidas.

Ongelmia:
tasaisuus kaikessa tekemisessä
ravissa aluksi hidas ja kankea
kuskin reidet jumittivat takaosan väistössä

Parannusta:
rupesi taipumaan ja etenemään

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora